Kesä täynnä tapahtumia

Itäinen Viro tarjoaa kesällä valtavasti hauskoja, jännittäviä ja kiinnostavia tapahtumia koko perheelle. Historiasta kiinnostunut suuntaa Narvan linnaan, seikkailuja haluava löytää niitä Kiviõlin seikkailupuistosta, oopperan ystävät lähtevät Narvan oopperapäiville.

 

Narvan linna


Narvan linnan remontti valmistuu kesällä ja linna saa uuden pysyvän näyttelyn. Linnaan rakennetaan myös hissi, joka vie yli viisikymmentä metriä korkean torniin ihailemaan maisemia. Narvan linnan pohjoispiha ja käsityöläisten pajat ovat avoinna syyskuun alkuun saakka. Keskiaikafestivaalia ja juhannusaattoa vietetään linnassa 22.-23. kesäkuuta.

 

Historiafestivaali Narvan taistelu on vuorossa 16.-17. elokuuta. Kansainvälinen festivaali kerää linnan pihalle sotahistoriallisia seuroja kaikkialta Pohjois-Euroopasta. Pihalla on telttaleiri, jossa kiertelee Pietari Suuren ja Kaarle XII:n joukkoihin pukeutuneita sotilaita. Tapahtuma kuvittaa Suurta Pohjan sotaa, jossa Ruotsi ja Venäjä ottivat yhteen 1700-luvun alussa. Alokkaita värvätään ja koulutetaan samoin kuin kaksisataa vuotta sitten.

Narvan energiajuoksu järjestetään 8. kesäkuuta. Ohjelmassa on seitsemän kilometrin juoksu, sauvakävelyä, kävelyä ja 21,2 kilometrin juoksu. Reitti kulkee Narvan kaduilla ja ohittaa muun muassa linnan, bastionin ja monet historialliset rakennukset.
Lue lisää Narvan linnasta

 

Kreenholmin tehdas


Kreenholmin entisellä puuvillatehdasalueella järjestetään opastettuja kierroksia joka sunnuntai klo 12. Näytelmän Kremlin satakielet esitykset ovat Kreenholmissa 14.-25. elokuuta.
Lue lisää Kreenholmista



Tynnyrimarkkinat Avinurmella


Avinurmella vietetään juhannusta ja perinteisiä tynnyrimarkkinoita 23. kesäkuuta. Markkinoilla on paljon kulttuuriohjelmaa, kansantanssia, elävää musiikkia ja kokko.
Lue lisää Avinurmen puuaitasta

 

Kiviõlin motofestivaali


Moottoriurheilun huipputapahtuma, sivuvaunucrossin MM, Quadien EM Hillclimb ja VMK yöcross järjestetään Kiviõlin seikkailukeskuksessa 8.-9. kesäkuuta. Seikkailupuisto tarjoaa huimia seikkailuja koko kesän.
Lue lisää Kiviõlin seikkailukeskuksesta

 

Jazzia Sillamäellä


Kansainvälinen Jazz Timefestivaali järjestetään Sillamäella 8. kesäkuuta.
Lue lisää Sillamäen kaupungista



Iisakun kylämarkkinat


Iisakussa järjestetään kylämarkkinat 9. kesäkuuta. Ohjelmassa on kulttuuritapahtumia ja myyntipöydät notkuvat elintarvikkeita, käsitöitä, elintarvikkeita, vihanneksia ja käsitöitä. Iisakussa voi tutustua myös vatjalaismuseoon.
Lue lisää



Peipsin ruokakatu 175 km


Peipsijärvellä järjestetään viime kesän tapaan 175 kilometriä pitkä ruokakatu 24. elokuuta. Katu ulottuu Itä-Viron Vasknarvasta Peipsin eteläosiin Saaboldaan. Ruokakadun varrella on pop-up -ravintoloita, jotka tarjoavat Peipsimaan puhtaista raaka-aineista valmistettuja ruokia ja juomia.
Lue lisää

 

Peipsin järvifestivaali


Peipsin järvifestivaali Rannapungerja on pitkin Peipsin satamia järven pohjoisosasta etelään kulkeva kulttuuritapahtuma, joka esittelee Peipsijärveä jännittävällä tavalla. Laivasto pysähtyy joka päivä uudessa satamassa, jossa järjestetään Peipsin ruokaa, luontoa ja vesiturvallisuutta esitteleviä työpajoja ja kulttuuriohjelmaa. Makuelämyksiä tarjoavat Peipsimaan paikalliset tuottajat, jotka esittelevät alueen ruokakulttuuria. Päivän päätteeksi vieraat voivat nauttia konserteista järven rannalla.
Lue lisää

 

Musiikkifestivaali Vuorien ääni


Viron kaivosmuseossa järjestetään 29. kesäkuuta musiikkifestivaali Vuorien ääni. Ohjelmassa on lukuisia konsertteja ja juhlat jatkuvat aamuun saakka. Samalla voit tutustua jännittävään maanalaiseen kaivosmuseoon, joka kertoo kaivosmiesten työskentelystä aidoissa olosuhteissa.
Lue lisää kaivosmuseosta



7 kaupungin musiikkifestivaali


Itä-Virossa järjestetään 10.-21. heinäkuuta seitsemän kaupungin musiikkifestivaali. Se on Itä-Viron merkittävin musiikkitapahtuma. Konsertteja järjestetään Johvissa, Narvassa, Toilassa, Narva-Joesuussa, Kohtla-Järvellä, Sillamäellä ja Sakassa. Ohjelmisto sisältää laajan tyylikirjon rockista klassiseen musiikkiin.
Lue lisää



Narvan oopperapäivät


Narvan oopperapäivät järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa elo-syyskuun vaihteessa. Festivaali kestää kaksi viikkoa. Tapahtumia järjestetään Narvan linnassa, Kreenholmin alueella ja hiljattain avatulla Vapaalla lavalla.Oopperapäivien ohjelmaan kuuluu maailman ensiesityksiä, perhetapahtumia, tanssiteatteria sekä poikkitaiteellisia teoksia. Suomesta oopperapäivillä vierailee Norma.
Lue lisää


Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa


Nahkiaiset ovat hyvin harvinainen kalalaji, mutta Narva-Jõesuussa niitä on pyydetty jo muinaisista ajoista. Perinteisen nahkiaisfestivaalin aikaan 28. syyskuuta järjestetään kalamarkkinat kaupungin laiturissa. Markkinoilla maistellaan nahkiaisista tehtyjä ruokia. Halukkaat pääsevät kalastajien kanssa joelle pyytämään kaloja.
Lue lisää Narva-Jõesuusta