LIIMALA - kielletystä rannasta kansan lemmikiksi - Ida-Virumaa

Narva

LIIMALA – kielletystä rannasta kansan lemmikiksi

Liimala rand
Sisällys

Itä-Virumaa on helteiden aikaan yksi Viron onnekkaimmista seuduista, sillä eri puolilta maakuntaa löytyy lukuisia upeita uimapaikkoja – mm. Pohjolan Rivieraksi nimitetty merenranta sekä Euroopan neljänneksi suurin järvi. Viime vuosina töitä on tehty paljon sen eteen, että auringonpalvojilla olisi mahdollisimman mukavat olot kesänviettoon. Paikallisen Põhjarannik-sanomalehden toimittajat katsastivat heinäkuun alussa maakunnan kuumimmat rannat.

Artikkelin vironkielinen alkuperäisteksti (ilmestyi 10.7.2021) on luettavissa vain Põhjaranniku-lehden tilaajien toimesta osoitteessa https://bit.ly/3i0Kzqo

Kun Kiviõlin ex-pormestari ja vuosien 2005-2011 kansanedustaja Tiit Kuusmik lähti lapsuudessaan Liimalan rantaan uimaan, nappasivat Neuvostoliiton rajavartijat hänet ja ystävänsä kiinni itse teosta. Vartioasemalla pojat pantiin kuorimaan perunoita rangaistukseksi kielletylle ranta-alueelle “tunkeutumisesta”. Tänään samalla rannalla perunoita kuorii tyylikkään ravintola Tuliveen keittiöhenkilökunta, ottaen ystävällisesti vastaan kaikki rantaelämän ja hyvän ruoan rakastajat.

Lüganusen kunnassa sijatseva Liimalan julkinen uimaranta on sikäli erityinen, että sen kehittämisen on ottanut tehtäväkseen ranta-alueella Tuliveen ravintola-, majoitus- ja museotoimintaa harjoittava yksityisyrittäjä. Onpa rakennuskompleksiin valmistunut myös näkötornikin.

Suosio yhä kasvussa

Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen, kun Neuvostoliiton rajavartijat olivat lähteneet, Liimala oli aluksi paikallisten suosima rantakohde. Kaunis hietikko on sittemmin kerännyt kehuja pidempimatkalaisiltakin vierailta eri puolilta Viroa.

Kävimme Liimalassa heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Vaikka alueelle on rakennettu useampia pysäköintialueita, olivat ne nyt ääriään myöten täynnä ja siksi autoja oli jätetty jopa kauemmas rantaan tuovat kapean ajotien varteen.

Pysäköinti on täällä ilmaista. Pukukoppeja rannalla on, joskin niiden käyttäjät voivat joutua pieniin vaikeuksiin, koska kopeissa ei ole vaatekoukkuja. Ranta itsessään on pehmeää hiekkaa, mutta jos veteen aikoo Tuliveen rakennusten kohdalta tai niiden takaa, on merenpohja varsin epämiellyttävän kivikkoista. Paikalliset tietävät kertoa, että hiekkapohjaa löytyy parin sadan metrin päästä lännestä, Aserin suunnalta.

Pysäköintikö ongelma?

“Liimalassa viime vuosina tehty työ on fantastista, mutta pysäköintiongelma on kieltämättä aika merkittävä”, Tiit Kuusmik sanoo.

Rantalomailijat voivat hyödyntää ravintola Tuliveen WC:tä, joskin rannalle on pystytetty myös ulkokäymälä. Lapsia varten rantaan on tehty pieni leikkipaikka, ja alueelta on löydettävissä myös rantalentopallokenttä.

Ravintolassa pääruoasta joutuu pulittamaan 9-15 €, keitto maksaa 5 €, kannullinen vettä 2 €, olut 3,00-3,60 € ja kahvi 2,50 €.

Kun vuosia sitten soitin työasioissa tuolloiselle kansanedustaja Tiit Kuusmikille – aikeenani selvittää, miten Riigikogun eli parlamentin jäsenet työskentelevät kesäisin, sain hänet käsiini juurikin Liimalan rannalta. Kuusmik vastasi silloin leikillään, että on tullut paikan päälle äänestäjiä tapaamaan, koska kesäkuumallahan he ovat juurikin rannassa. Näyttääkin siltä, ​​että Liimala on vuosien mittaan yhä suositumpi paikka äänestäjien keskuudessa.

Liimala rand
Liimalan hiekkaranta on useiden kilometrien pituinen, ja viime vuosina se on kohonnut paikallisten lemmikistä myös maakunnan ulkopuolelta saapuvien suosioon.  Kuva ja teksti: Erik Kalda
Jaa
Suositukset