Entisaikoina käytännöllisesti katsoen kaikilla Viron pohjoisrannikon kartanoilla oli oma viinatehtaansa, eikä Mäetagusen – tai saksaksi Mehntackin – kartano muodostanut poikkeusta. Karkeiksi jauhetuista maltaista ja talonpoikien tuomista perunoista poltettiin kokeneen viinamestarin komennossa tiukkaa pirtua. Jaloa juomaa kuljetettiin alkujaan hevoskyydillä ja myöhemmin Toilan asemalta junalla Pietariin. Mutta miksi Mäetagusen miehen korkuiset tammipuiset viinatynnyrit olivat sisäpuolelta piikikkäitä?
Viinan rahtaus oli tuottoisaa työtä. Pietarin-matkasta maksettiin viiden ruplan palkkio, mikä oli tuohon aikaan iso raha. Kuljetukset tehtiin talvisaikaan, jolloin matkan saattoi taittaa hyväkuntoista rekitietä pitkin. Kuljetusmiehet saattoivat tosin kaivata kylmällä kelillä lämmikettä jo Tammikmäellä eli pian sen jälkeen, kun kartano oli hävinnyt näkyvistä. Poralla oli helppo pyöräyttää pieni reikä puisen viinatynnyrin kylkeen – sitten vain ämpäri alle, ja kun riittäväksi arvioitu määrä kylmänlääkettä oli valutettu, reikä tukkoon tammen oksasta veistetyllä tapilla. Tämän jälkeen matka pääsi jatkumaan huomattavasti hilpeämmissä tunnelmissa. Oksasta tekaistut tulpat olivat tyypillisesti sen verran pitkiä, että ylsivät kymmenenkin senttiä tynnyrilautojen sisäpuolelle – ja niinpä tynnyrit näyttivät sisäpuolelta ”piikikkäiltä”.
Viinantuotannolla ja -polttimoilla on Virossa pitkä historia. Alaa alettiin säädelläkin jo vuonna 1485, jolloin annettiin Tallinnan viinankeittäjien säännöstö. Enimmäkseen viinaa poltettiin kuitenkin maaseudulla. Vuonna 1645 viinan valmistus kiellettiin talonpojilta ja siitä tuli kartanonherrojen yksinoikeus. Kapakoissa kaupiteltiin enimmäkseen olutta, viinaa sen sijaan tehtiin alkujaan lähinnä omiksi tarpeiksi. Kun Venäjän markkinat avautuivat virolaiselle alkoholille vuoden 1766 jälkeen, viinanpoltosta tuli nopeasti kartanoiden tärkein tulonlähde. 1700-luvun lopussa lähes kaikilla kartanoilla oli jo oma viinakeittiö, niin myös Mäetagusessa. Maareformin jälkeen hienoviinatehdas siirtyi kartanonherralta Mäetagusen perunanviljelijöiden yhdistyksen hallintaan.
Kartanoiden muita talousrakennuksia (aittoja, vaunuvajoja jne.) ei useinkaan kunnostettu kovin taajaan, mutta viinanpolttimoita laajennettiin ja uudistettiin jatkuvasti – tuotannon tehostamisen nimissä. Käsityöläispajat kasvoivat vähä vähältä oikeiksi tehtaiksi, ja parhaimmillaan 30 prosenttia maan tuloista tuli alkoholin myynnistä. Tilanne muuttui jyrkästi ensimmäisen maailmansodan aikana voimaan tulleen kieltolain myötä, kun suurin osa alkoholia valmistaneista yrityksistä määrättiin suljettavaksi.
Mäetagusen viinatehdas ei valitettavasti ole säilynyt meidän päiviimme. Osittain sen perustuksilla seisoo nykyinen kulttuuritalo. Sen sijaan vanha viina-aitta seisoo edelleen tukevasti paikallaan. Juuri siellä varastoitiin miehen korkuisia viinatynnyreitä ennen kuin ne kuljetettiin Pietarin markkinoille. Kartanohotellin vieraat voivat järjestää aitassa juhlia tai pitää seminaareja.
Katso täältä, mitä kaikkea Mäetagusen kartanossa nykyään tapahtuu.
