Toila SPA Hotellin meidän päiviimme säilynyt historiallinen perintö

Sisällys

Toila SPA Hotelli, tuolloiselta nimeltään Toilan sanatorio, avattiin 26.12.1989. Rakennus kuului tuolloin kaivosyhtiö Eesti Põlevkiville. Sanatorion rakentamisen aikoihin Virossa oli pulaa kaikesta mahdollisesta tavarasta. Hankinnoista vastanneet insinöörit matkasivat pitkin Neuvostoliittoa haalimassa rakennustöissä tarvittavaa tavaraa ja materiaaleja. Yksi löysi maan jostain kolkasta seinälaatat, toinen toisaalta hissit. Vielä kaksi vuosikymmentä sitten talo oli sisältä kauttaaltaan ruskea, kuten tuohon aikaan tapana oli. Sama ruskean sävy hallitsi aikoinaan myös esimerkiksi Viru-hotellin sisustusta – tosin sillä erotuksella, että Toilan sanatorion seinälevyt olivat enemmän tai vähemmän vääntyneitä ja seinät sen vuoksi epäsäännöllisen aaltoilevia.

Toilan sanatorion toimintaperiaate oli ainutlaatuinen koko Virossa, mahdollisesti jopa koko Neuvostoliitossa. Kaivoksilta ja louhoksilta tuotiin nimittäin joka päivä paikalle kymmenkunta bussilastillista kaivosmiehiä, jotka menivät ensin huoneisiinsa ja tulivat sieltä pyyhkeeseen kietoutuneina alakertaan hoitoihin. Elämä talossa alkoi päivittäin vasta kello kolmen jälkeen iltapäivällä, kun kaivosmiesten työpäivä oli päättynyt. Sanatorion henkilökuntaan kuului lääkäreitä ja hierojia, ja talossa annettiin myös mutahoitoja. Illan tullen bussit kuljettivat kaivosmiehet koteihinsa. Sanatoriota pidettiin tuolloin ennen kaikkea tauteja ennalta ehkäisevänä laitoksena, jossa oli määrä ennemminkin vahvistaa terveyttä kuin hoitaa vaivoja. Ammattiyhdistys tarjosi kaivosmiehille 21 päivän sanatoriolippuja puoleen hintaan, joten Toilassa käytiin myös pidemmillä virkistysmatkoilla. Kolmessa viikossa ehdittiin hyvin tehdä kaikki tarvittavat käsittelyt niin selälle, jaloille kuin käsillekin.

Ennen kuin Toila SPA Hotellin nykyiset omistajat ostivat paikan eesti Põlevkiviltä vuonna 2000, tuolloinen ylilääkäri oli joutunut joka kuukausi erikseen kirjallisesti anomaan omistajalta 400 000 kruunun määrärahaa lääkäreiden, sairaanhoitajien ja muun henkilökunnan palkkojen maksamiseen. Lääkäreitä oli tuolloin neljä, muita työntekijöitä 120 – ja asiakkaita keskimäärin 20 kuukaudessa. ”Talo itse edusti neuvostoperintöä puhtaimmillaan ja se oli hirvittävässä kunnossa”, muistelee Toila SPA Hotellin nykyinen johtaja Jaak Pruunes.

Eesti Põlevkivin pitkäaikainen johtaja Väino Viilup antoi kuitenkin heti tuoreeltaan Toila SPA Hotellin uusille omistajille arvokkaan neuvon, jonka merkitystä kylpylätaloudessa ei voi korostaa liikaa: veden pitää olla lämmintä! Kun Eesti Põlevkivin palveluksesta pois jäänyt Viilup alkoi vierailla uudistuneessa SPAssa, hän otti tavakseen soittaa Jaak Pruunesille etukäteen: ”Jaak, minä tulen perjantaina, ole hyvä ja lämmitä altaan vesi ainakin 29 asteeseen. Minä olen vanha mies, muuten tulee vilu.” Kun nostaa 350 vesitonnin lämpötilaa muutamalla asteella, kustannukset eivät ole aivan olemattomat, mutta pyyntöön suostuttiin silti. Veden lämpötila nostettiin pysyvästi 29,5 asteeseen. ”Siitä pitivät kaikki, ja yli kuusikymppiset aivan erityisesti”, Jaak Pruunes kertoo. Niinpä Toila SPA Hotellin altaissa ei tarvitse edelleenkään palella!

Tutustu Toila SPA Hotellin mahdollisuuksiin.

Jaa
Suositukset