Peipsijärvestä alkava ja Suomenlahteen laskeva Narva-joki on vesimäärältään Viron suurin joki. Joella on ollut Narvan kaupungille valtava merkitys kautta historian. Vuosisatojen ajan joesta on saatu lisäeinestä kaupunkilaisten ruokapöytään, ja joessa uiskentelee tänäkin päivänä 40 eri kalalajia.
Narvajoki näkyy kaupungin nimessä, vaakunassa ja lipussa. Yksi versio nimen alkuperästä on vepsänkielinen sana ”narvaine”, joka merkitsee koskea. Venäjäksi Narvan historiallinen nimi on Rugodiv, joka sekin liittyy koskeen – venäjän kielen sana ”rugodei” tarkoittaa vaahdontekijää.
Narvan kaupungin vaakuna on vaaleansininen, sen yläosassa on miekka ja miekan molemmin puolin tykinkuula. Vaakunan keskellä on kaksi hopeanväristä kalaa, niiden alla on kaareva sapeli ja sen alapuolella kolmas tykinkuula. Taustaväri ja kalat viittaavat Narvajokeen, sen kalaisuuteen ja kalastuksen tärkeyteen. Vaakunan lahjoitti kaupungille Ruotsin kuningas Juhana III, jonka aikana Suomesta muodostettiin suurherttuakunta. Juhana III myösi Narvan kaupungille vaakunan lisäksi kalastusoikeudet, mikä tarkoitti aikanaan suurta etuoikeutta ja merkittävää tulonlähdettä.
Narvan lipussa on kaksi raitaa, joista toinen on keltainen kuin aurinko ja toinen sinivihreä kuin joki. Vaikka Narvan lipun sininen on eri sävyä, lippu muistuttaa Ukrainan lippua, raidat vain ovat eri järjestyksessä. Matkailijat kysyvätkin usein, miksi Ukrainan lippu on täällä tangossa väärin päin.
Narvajoen rannat ovat aina kuhisseet elämää. Vuonna 2014 valmistunut joenrannan promenadi on jaloittelupaikoista suosituin. Promenadin viisi komeaa, lasten leikkeihin tehtyä leijonaa eivät jätä ketään kylmäksi. Leijonat loi tunnettu virolainen kuvanveistäjä Seaküla Simson, ja jos niitä katsoo tarkkaan, yksi muistuttaa melkoisesti Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. Löydätkö sen? Herää tietenkin kysymys, miksi juuri leijonat? Kyseessä on kunnianosoitus Narvan kukoistusajalle 1600-luvulla, jolloin suuri osa Viroa kuului Ruotsin kuningaskuntaan. Tuolloin myös Suomi oli osa Ruotsia.
Jokaisella itseään kunnioittavalla maalla ja kaupungilla on oma nimikkoruoka. Japanilaisilla on sushi, wieniläisillä makkara ja leivos, tallinnalaisilla kilohaili ja narvalaisilla – nahkiainen. Nahkiaiset ovat soikeanliereitä käärmemäisiä kaloja, jotka elävät elinkaarensa aikana sekä joessa että meressä. Nahkiainen muistuttaa ankeriasta, mutta sillä ei ole ruotoja eikä suomuja, se on reilusti pienempi ja syödään sisuskaluineen. Vaikka narvalaiset väittävät, että nahkiaista löytyy vain Narvajoesta, se ei valitettavasti pidä paikkaansa.
Maku jakaa kansan kahteen kastiin: nahkiaisia rakastaviin ja vihaaviin. Jälkimmäisten joukossa on kuulu ranskalainen kirjailija Honore de Balzac, joka yöpyi Narvassa matkallaan Pietarista Dresdeniin vuonna 1843. Paikallisessa kievarissa hänelle tarjottiin aamiaisella nahkiaisia, joista kirjailijaherra totesi: ”Hyi, millaista moskaa!” Eipä muuta kuin hyvää ruokahalua!
Yllättävä – jopa epämiellyttävä – on nahkiaisten tapa hankkia ravintoa. Ne ovat saalistajia, jotka imeytyvät ympyräsuullaan sairaaseen tai vioittuneeseen uhriin, yleensä kalaan, ja syövät sen verta, kudoksia ja sisäelimiä. Narvassa kerrotaan, että nahkiaisia oli erityisen runsaasti sotavuosien jälkeen.
Nahkiaisia pyydetään erityisellä merralla, jonka nielusta nahkiaiset uivat sisään pääsemättä pois. Nahkiaisten käsittely ei ole ollenkaan helppoa hommaa, sillä ne ovat hyvin sitkeähenkisiä. Narvassa kerrotaan sellaistakin tarinaa, että erään emännän uunissa puolet nahkiaisista oli paistovaiheessa ryöminyt ulos piirakoista.
Nahkiaiset tapetaan suolalla, jonka jälkeen niitä peittävä limakerros poistetaan. Sen voi tehdä rievulla, mutta kuulemma myös betonimyllyn rummussa.
Nahkiaiset syödään yleensä paahdettuna tai savustettuna. Paahdetut nahkiaiset marinoidaan. Viron parhaat marinointimestarit löytyvät Narva-Jõesuusta ja riittää, kun tuntee monen heistä tai jonkun, joka tuntee monen heistä. Paikalliset mestarit eivät paljasta reseptiensä salaisuutta.
