Vanha Narva
Suuntaamme nyt Raatihuoneentorilta joen rantaan. Sinne päästään Narvan vanhimpiin katuihin kuuluvaa Suur-katua, joka oli kaupungin suosituimpia pasteerailupaikkoja jo ennen toista maailmansotaa. Narvalaiset kävelevät nykyäänkin mielellään. Suur-kadulta käännymme Kraavi-kadulle, jonka nimi viittaa ammoisen vallihaudan sijaintiin.
Narvan vanhakaupunki elää nykyään ainoastaan muistoissa: 1600-luvulla perustettu Pohjois-Euroopan barokkihelmi tuhoutui toisen maailmansodan lukuisissa pommituksissa ja jäljellä jääneet rauniot lykittiin kasoiksi 1950-luvun puolivälissä, kun kaupungin uudet asukkaat tarvitsivat asuntoja. Aikakauden rakennuksista on säilynyt enemmän tai vähemmän tunnistettavina vain kaksikymmentä.
Kukoistavan kaupan ansiosta kaupunkiin nousi ympärysvallin bastionien ja julkisten rakennusten lisäksi myös erityisen komeita asuintaloja. Porvaristalojen seinät olivat sileät, ikkunat tehtiin hollantilaiseen tapaan ulkoseinän tasoon. Taloja komistivat erkkerit ja kulmatornit, päätykolmiot ja portaat, ja ne somistettiin hienoilla tuuliviireillä ja portaaleilla. Vanhan Narvan talojen ulkoasusta saa käsityksen vanhoista valokuvista, mutta sisätiloista sen sijaan tiedetään paljon vähemmän. Tiettävästi Delftin kaupungista Narvaan tuotiin valkoisia, Raamatun kohtauksia kuvaavia sinikoristeisia kaakeleita. Muistelmissa kerrotaan metrin paksuisista kalkkikiviseinistä, jyrkistä portaista ja holvikellareista.
Kaipuu vanhaan Narvaan elää yhä ihmisten mielissä niin Narvassa kuin kaupungin rajojen ulkopuolella, myös ulkomailla. Vuonna 2025 valmistuvan uuden asemakaavan mukaan Rüütli-kadun pohjoispuoli jälleenrakennettaisiin. Miten paljon se muistuttaisi sotaa edeltänyttä kaupunkia, jää nähtäväksi.
Jo 1900-luvun alussa kaupunkielämä alkoi yhä enemmän keskittyä Pietarinaukiolle, lähemmäksi Kreenholmin tehdasaluetta. Ihmiset halusivat asua iloisissa isoikkunaisissa puutaloissa.
Narvan vanhakaupunki autioitui toimistojen, kauppojen ja turistien keskittymäksi. Kaupungin osoiteluettelo vuodelta 1939 kuvaa tilannetta seuraavasti: ”Näihin ruotsinaikaisiin kivitaloihin, joissa on paksut seinät ja aikansa elänyt lämmitysjärjestelmä, ei löydy enää tarpeeksi vuokralaisia, vaikka vuokrien hinnat ovat satumaisen halpoja. Päivällä, kun kaupungissa on vilskettä ja vilinää, vanhankaupungin kaduilla vallitsee juhlallinen hiljaisuus ja rauha, ja iltaisin arkaverisempi kulkee katuja puolijuoksua kuin takaa-ajajaa peläten. Kyseessä on Narvan entisen liikekeskuksen tragedia. ”Ulkoilmamuseota” osaavat arvostaa enää vain turistit.”
Muistelmissa ajalta ennen sotaa vanhankaupungin ikkunoissa oli kylttejä vapaista asunnoista. Talojen sanottiin olleen kylmiä ja kosteita. Homeen ja kissanpissan haju ovat kaksi asiaa, jotka kertautuvat 1930-luvun lasten muistoissa.
Vuonna 2011 kuolleen Yleisradion ulkomaankirjeenvaihtajan Erkki Toivasen äiti oli kotoisin Narva-Jõesuusta, jonka hautausmaalla on myös äidin viimeinen leposija. Toivanen vieraili Narvassa vuonna 1991 ja kertoi sen jälkeen suomalaisille radiokuuntelijoille vanhastakaupungista ja Rüütli-kadusta näin:
”Sitten Ruotsin onnistui yhdistää joen rannat ja ulottaa valtansa koko Suomenlahden pohjukan ympäri. Siitä alkoi Narvan kulta-aika. Kaupunkiin kohosi barokkipalatseja kauppiaiden asunnoiksi. Porvarit rakensivat uljaan raatihuoneen ja pörssin. Rüütli-kadun eli Ritarikadun varrella asui saksalaisia ja hollantilaisia, tanskalaisia ja englantilaisia. Rahu-kadulla olivat armenialaisten ja persialaisten kauppahuoneet. Heitäkin kävi Narvassa ostamassa meripihkaa, puutavaraa ja turkiksia. Mukanaan he toivat silkkiä ja ylellisyysesineitä kaukaa idästä.
Ruotsin kulta-aika päättyi kestettyään kuuden sukupolven ajan. Ritarikadun varrella nähtiin kävelemässä uusi valloittaja, Pietari Suuri,Venäjän uudistajatsaari. Hän oli rakennuttanut talon Narvaan, kaupunkiin, missä hänen joukkonsa olivat kerran kärsineet nöyryyttävän tappion Ruotsin nuorelle kuninkaalle Kaarle XII:lle. ///
Pietari Suuri oli liittänyt Baltian Venäjään. Moskovan tsaarin valtakunnalla oli vihdoin vapaa pääsy Itämerelle. Pietarin kerrotaan pitäneen usein hauskaa kavereineen Narvassa. Hän nautti sen kansainvälisen porvariston seurasta. Suosikilleen ruhtinas Aleksander Menshikoville tsaari lahjoitti talon Ritarikadun varrelta, jotta tämä olisi pitänyt hänelle seuraa juhlissa ja juomingeissa. ///
Emme tiedä minne Pietari Suuren haamu on muuttanut Ritarikadulta. Hänen kävelykeppinsä dubinkan kopse kuultiin siellä vielä yli 60 vuotta eli ennen (Narvan) valloitusta. Olipa kerran…
Vanhaa Narvaa ei enää ole. ”Baltian Verdun” tuhoutui toisessa maailmansodassa. Siitä oli tullut taas taistelujen näyttämö, mutta tällä kerralla ne kestivät useita vuosia. Vanhaa kaupunkia ei jälleenrakennettu. Sen uusille isännille Narvaan ja sen raunioihin liittyvillä muistoilla ei ollut merkitystä. Sillä ensimmäisen kerran historian aikana Narva-joen oli ylittänyt rajantakainen, vieras valta.”
Lähde: Erkki Toivanen. Baltia – Euroopan tiimalasin vyötärössä. Teoksessa Iltakävelyllä, jonka ensipainos ilmestyi kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisemana vuonna 2002.
