Viron ja Venäjän rajasilta - Ida-Virumaa

Narva

Viron ja Venäjän rajasilta

Narvan ja Ivangorodin välinen silta rakennettiin vuonna 1960. Se sai nimekseen Ystävyyden silta, ja siksi tätä Euroopan unionin ja Venäjän rajalla olevaa siltaa kutsutaan tänäkin päivänä.

Tietoja Narvajoen ylittäneestä ensimmäisestä kelluvasta sillasta on jo 1400-luvulta. Kuuluisin ja pitkäikäisin pysyvä silta joen yli rakennettiin 1800-luvun alkupuolella. Paikalliset kutsuvat sitä edelleen Puusillaksi, vaikka sen perustukset valettiin betonista, jota tehtiin lähiseudun savesta ja lujuudeltaan heikosta kalkkikivestä. Sillan suunnitteli tsaarin palveluksessa ollut ranskalainen sotilasinsinööri Antoine Raucourt de Charelville. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun sementtiä ja betonia käytettiin silloisen Venäjän keisarikunnan ja nykyisen Viron alueella. Tuolloin kukaan ei osannut kuvitella, kuinka tärkeä ja tavallinen rakennusmateriaali betoni olisi tulevaisuudessa.

Vaikka sillan betonirakenteet eivät olleet kovin kestäviä, se purettiin vasta vuonna 1959. Tosin heinäkuussa 1944 saksalaiset onnistuivat räjäyttämään osia sillasta kaupungista vetäytyessään. Puusillan pylväiden jäänteet ovat yhä nähtävissä muutama sata metriä nykyisestä sillasta ylävirtaan.

Ystävyyden sillalla oli neuvostoaikana suuri merkitys monille narvalaisnuorten sukupolville. Narvan tunnetuin tanssilava Dzungel eli Viidakko sijaitsi nimittäin joen toisella puolella Ivangorodissa ja sinne pääsi vain Ystävyyden sillan yli. Narva kasvoi nopeasti 1960-luvulta 1980-luvulle, kaupunkiin virtasi nuorta väkeä kaikkialta Neuvostoliitosta. Narvassa oli peräti neljä-viisi tanssilavaa, joiden suosio lopahti vasta diskohuuman myötä.

Siellä missä on nuoria naisia, on myös miesten keskinäisiä kähinöitä. Niinpä Narvassakin muistetaan, miten Ystävyyden sillalla miehet nujakoivat keskenään, kuten venäläisissä kylissä oli tapana. Niistähän kaupungin sodanjälkeiset asukkaat olivat pääosin kotoisin. Kovimmat tappelut käytiin juuri sillalla, sankareina Narvan ja Ivangorodin pojat ja miehet. 1980-luvulla jopa miliisien sanotaan kartelleen väliinmenoa. Mielellään kerrotaan tarinaa siitä, miten järjestyksenvalvojien ilmestyttyä paikalle lyömingit keskeytettiin, miliisimiesten moottoripyörä heitettiin kaiteen yli jokeen, ja tappelu jatkui taas. Narvalaisten käsikähmissä oli omat sääntönsä: ei saanut potkia tai lyödä maahan kaatunutta, nujakka lopetettiin jos verta alkoi vuotaa eikä veistä saanut käyttää.

Narvalla ja Suomella on monia hentoja mutta jännittäviä yhteyksiä. Narvan Puusillasta mainitaan usein, että vedenpinnan yläpuolella oleva perustuksen osa ja teräväkulmaiset jäänsärkijät katettiin kauniilla suomalaisella graniitilla, joka tuotiin paikalle meritse. Kyseessä on tiettävästi sama graniitti, jolla päällystettiin Iisakinkirkon pilarit Pietarissa.

Mainittakoon vielä, että ennen toista maailmansotaa Narvan raatihuoneen takana kulki Helsinginkatu, joka katosi kaupunkitilasta sodan aikana ja joka aiotaan nyt entistää. Oikeastaan katu haluttiin 1920-luvulla nimetä Helsingöriksi, olihan Narva ollut osa Tanskan kuningaskuntaa 1200-luvulta 1300-luvun puoliväliin. Katukyltin piirtäjä teki kuitenkin kirjoitusvirheen, ja niin kadun nimeksi tuli Helsinki Helsingörin sijaan.

Jaa