Matka Narvasta Narva-Jõesuuhun on vain noin 13 km. Kaupunkien välillä on säännöllistä bussiliikennettä (bussit 31 ja 32 Narvasta).
Narvan jokisatamasta kulkee Narva-Jõesuuhun matkustajamoottorilaiva Caroline, matka-aika on vain noin 80 min. Kesäkaudella useita kertoja päivässä ja nykyisin myös ainakin syksyisin ja keväisin viikonloppuisin. Narvasta Caroline lähtee Narvan jokisatamasta, joka on Rantapromenadin pohjoispäässä ja heti Viktoria-bastionin ja kasemattien vieressä alhaalla jokirannassa.
Lue lisää:
narva-line.ee
Matka joella on kaunis ja romanttinenkin. Ja koko matka ajan voi katsella myös ilman viisumia joen toiselle rannalle eli Venäjän puolelle.
Narva-Jõesuun kaupunki
Narva-Jõesuu tunnettiin aikaisemmin nimellä Hungerburg. Tällaisen vähemmän mairittelevan nimen antoi kuulemma laivansa haaksirikosta hengissä nykyisen Narva-Jõesuun rannalle pelastautunut merimies sen jälkeen, kun hän turhaan oli yrittänyt pyytää ihmisiltä ruokaa. Erään toisen version mukaan nimen olisi antanut itse tsaari Pietari Suuri.
Aiempi nimi Hungerburg korvattiin nimellä Narva-Jõesuu (Narwa- Mündung) vuonna 1890. Vuonna 1934 Narva-Jõesuun kauppala liitettiin Narvan kaupunkiin. Vuodesta 1991 itsenäinen kaupunki. Nykyinen asukasluku noin 2 500.
Majoitus
Kaupungin 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa rakennetut näyttävät hotellit ja muut majoitusliikkeet ovat tuhoutuneet.
Onneksi Narva-Jõesuuhun on kuitenkin noussut useita uusia suuria hotelleja, joista useimmat tarjoavat majoitus- ja ruokapalveluiden ohella myös SPA- ja erilaisia hoitopalveluita. Koska Narvassa on vain pari keskisuurta hotellia, voikin sekä ryhmille että yksittäisturisteille suositella yöpymistä Narva-Jõesuussa ja päivävierailuja Narvaan.
Suositeltavia Narva-Jõesuuhun hotelleja ovat mm.
Narva-Jõesuu Medical SPA
narvajoesuu.ee/fi
Meresuu SPA & Hotel