Vaellusreitti esittelee Toilan seudun entisen kalastakylän elinoloja, Baltian klinttiä ja sen rantaa.
Paikoin ovat vanhan kauppatien tienvarsipylväät edelleen näkyvissä. Suurimman osan tiestä ovat vieneet sortumat. Kylän länsiosassa ovat 1800-luvulla lopussa rakennettujen talojen perustukset, jotka nykyään ovat korkean rannan reunalla.
Meri, pienten kivien täyttämä ranta ja rantametsä luovat kauniin ja monipuolisen kokonaisuuden. Toilan ranta poikkeaa kivisyytensä takia monista muista Viron tunnetuista rannoista.
Vaellusreitin alku on Toilan satamassa.
Reitin pituus on noin 6,5 kilometriä. Keskimääräinen matka-aika on noin kaksi tuntia.
Tällä hetkellä vaellusreitin kulkua ei ole merkitty eikä näköalapaikoilla ole opasteita.
Reitin ensimmäisessä kolmanneksessa voi valita joko metsä- tai rantareitin. Metsäpolku kulkee noin 1,7 kilometriä rantametsässä kohti länttä. Toinen vaihtoehto on kävellä merenrantaa pitkin Toilan vanhalle aallonmurtajalle.
RMK:lla on levähdyspaikka Toilan vanhan aallonmurtajan luona. Siellä on mukava lepuuttaa jalkoja tai nauttia eväitä. Sieltä reitti jatkuu noin 200 metriä metsäpolkua pitkin, sitten noin 1,4 kilometriä merenrantaa pitkin.
Nyt on oltava tarkkana, ettei kävele ohi paikasta, josta reitti lähtee mäkeä ylös. Se on merkitty puihin valkoinen-keltainen-valkoinen -merkeillä. Ylhäällä reitti kulkee noin 2,4 kilometriä itään kulkevan tien reunassa Toilan keskustaan, Ranna- ja Pikakatujen risteykseen. Sieltä tulee kävellä Ranna-tietä pitkin n. 1,2 kilometriä Orun puistoon, josta laskeudutaan alas Sadama-tietä takaisin sataman parkkipaikalle.
Julkisen liikenteen käyttömahdollisuudet:
Katso: https://web.peatus.ee/
Pysäkin nimi Toila Oru park. Pysäkiltä on vaellusreitin alkuun 850 m.
Bussit nr 45, 45A, 46 ja 48.