2. Päivä – Alutaguse, Vasknarva ja Kauksi 

Matka jatkuu kohti Viron metsäisimpiä alueita, jossa on myös pieniä järviä ja runsaasti eläimistöä, jopa karhujakin. Alutagusen loma- ja urheilukeskus on avoinna kesäisin ja siellä on erilaisia seikkailuratoja kaikenikäisille, myös yli järven voi laskea vaijerin varassa. Lisäksi keskuksessa on monipuolinen frisbeegolfrata ja kuntopolkuja. Matka Sakan kartanolta kestää noin puoli tuntia. Alueelle voi myös pysäköidä matkailuauton yöksi. 

Kuremäen nunnaluostari 15 kilometrin päässä tarjoaa rauhallisempaa tunnelmaa. Luostarin pyhä lähde on aivan suuren parkkipaikan vieressä. Väitetään, että vedellä olisi parantava vaikutus, mutta ainakin lähteen yhteydessä olevassa pienessä majassa voi pulahtaa kylmään ja taatusti virkistävää veteen. Jatkuvasti virtaavaa vettä voi ottaa myös omiin astioihin. On syytä muistaa, että lähde on mäellä asuvan luostarin, jonka takia vierailijoilta odotetaan hyviä käytöstapoja, kuten myös luostarin alueellakin. 

Kuremäeltä on puolen tunnin ajomatka Vasknarvaan, jossa on mahdollisuus myös yöpyä, mutta pitää huomioida, että siellä ei ole kauppoja tai muita palveluja. 

Vasknarvan kylän merkittävimmät nähtävyydet, luostari kirkkoineen ja ritarilinnan rauniot ovat alle kilometrin kävelymatkan päässä satamasta. Virtaukseltaan komea Narvajoki näkyy hyvin myös satamaan, kuten myös vastarannalla oleva Venäjä.

Kylän, joka kuuluu Alutagusen kuntaan, asukkaiden pääelinkeino on kalastus ja kesäisin väkiluku kaksinkertaistuu matkailijoiden ja mökkiläisten ansiosta. Vasknarvalla on pitkä historia ja siitä muistuttaa muun muassa 1400-luvun ritarilinnoituksen rauniot. Alue on vahvasti venäjänkielistä ja ortodoksista. Sataman vieressä on kirkko ja luostari. Rannassa on tavallisesti valtavasti kalastajia. 

Tavallisella mato-ongella kalastaminen on Virossa sallittua ja se ei vaadi lupaa julkisilla rannoilla. Asiasta tarkemmin (viroksi) kalastusinfo.ee/kalastamine/kalastusluba/

Vasknarvasta alkaa yli 30 kilometrin hiekkaranta-alue länteen, Kauksin rantaan saakka, jossa ranta-alueella on palveluita, muun muassa uudehko rantapaviljonki. Kauksissa sijaitsee myös Alutagusen kansallispuiston luontokeskus, jossa esitellään luonnon lisäksi alueen kiinnostavaa kultturiperinnettä ja historiaa. HUOM! Kauksissa on maksullinen pysäköinti. 

Jaa