Itä-Viro lasten kanssa – parhaat perhekohteet

SvenZacek_NarvaJoesuu_8 (1)
Sisällys

Itä-Viro on monipuolinen perhekohde, jossa löytyy kiinnostavaa tekemistä niin aktiivisille lapsille kuin rauhallisempaa lomapäivää kaipaaville aikuisille. Saman matkan aikana voi kokea hiekkarantoja, kylpylöitä, seikkailupuistoja, jännittävää teollisuushistoriaa maan alla ja päällä sekä historian havinaa aidossa keskiaikaisessa linnassa. Mikä parasta, välimatkat kohteiden välillä ovat lyhyitä, joten lomapäivistä voi rakentaa helposti oman perheen näköisiä. Tässä blogissa esittelemme kesän parhaat perhekohteet Itä-Virossa.

Seikkailua ja tekemistä aktiivisille perheille

Kiviõlin seikkailukeskus

Kiviõlin seikkailukeskus on entisen kaivosmäen ympärille rakennettu keskus, joka tarjoaa kesäkaudella tekemistä erityisesti kouluikäisille lapsille ja nuorille. Alueella voi viettää vauhdikkaan päivän esimerkiksi mäkiautojen, seikkailuratojen, minikaivureiden, veneiden ja muiden ulkoaktiviteettien parissa. Kiviõlin kesäpuiston kausi kannattaa tarkistaa ennen lähtöä, sillä esimerkiksi vuonna 2026 kesäpuiston avajaispäiväksi on ilmoitettu 20. kesäkuuta. Kiviõliin on Tallinnasta vain 1,5 tunnin ajomatka, joten se sopii myös mainioksi päiväkohteeksi. Kaupunkiin pääsee myös junalla. 

Kiviõlin seikkailukeskuksen 600 metriä pitkällä vaijeriradalla vauhti voi kiihtyä 80 km/t. Kuva: Hannes Arus

Aidun vesiseikkailukeskus ja opastettuja retkiä louhosalueella

Aidu on yksi Itä-Viron erikoisimmista kohteista. Entiset louhoskuopat ovat täyttyneet vedestä, ja kanaaleissa sekä entisen louhoksen maastossa järjestetään opastettuja seikkailuretkiä. Seikkailuja Aidun kanaaleissa järjestääAdrenaator. Tarjolla on vauhdikkaita veneajelua kanaaleissa sekä ajelua vanhan kaivosalueen mailla. Seikkailun merkeissä alueen historia tulee samalla tutuksi. Kaivossafarille ja veneajelulle voi ostaa yksittäisiä lippuja täältä: https://adrenaator.ee/broneeri/

Aidussa toimii myös Aidun vesiseikkailukeskus, joka tarjoaa välinevuokrausta kanooteista sup-lautoihin, kursseja ja erilaista virkistystoimintaa. Aidun erikoisuus on vesilautailurata (wake park). Perheille Aidu ja sen seikkailuretket sopivat erityisen hyvin silloin, kun lapset ovat jo hieman vanhempia ja vesillä liikkuminen kiinnostaa.

Aidun kanavissa ja maastossa järjestetään vauhdikkaita ajeluja. Kuva: Adrenaator

Uimarannat ja aurinkoisten päivien helpot kohteet

Narva-Jõesuun pitkä hiekkaranta

Narva-Jõesuun ranta on perinteinen rantalomakohde Itä-Virossa. Upea hiekkaranta, sitä reunustava vilvoittava mäntymetsä ja pitkä rantaviiva tekevät siitä helpon valinnan perheille, jotka kaipaavat aurinkoa ja uimista. Rannalla on kesäisin myös perheille tärkeitä palveluita, kuten lasten leikkipaikka, pukukoppeja, suihkuja ja rantavalvonta. Tiesitkö, että hiekkarannalla on pituutta lähes 10 kilometriä, mikä tekee siitä pisimmän merenrannalla sijaitsevan hiekkarannan koko Virossa!

Narva-Jõesuu sopii hyvin koko päivän rantakohteeksi. Mukaan kannattaa ottaa uimapuvut, pyyhkeet, eväät ja lapsille rantaleluja. Läheltä löytyy ravintoloita, kahviloita, kauppa ja majoitusta sekä tasokkaita kylpylähotelleja. Hotelleista voi vuokrata myös pyöriä.

Kauksin ranta

Kauksin ranta sijaitsee Peipsijärven pohjoisrannalla ja se on Viron pisin hiekkaranta ulottuen yli 30 kilometrin pituudelle. Ranta tunnetaan hienojakoista laulavasta hiekasta, dyyneistä ja Peipsijärven upeasta ulappanäkymästä. Peipsi on muuten Euroopan viidenneksi suurin järvi. Kauksi sopii erityisesti perheille, jotka haluavat yhdistää rantaloman, luonnon ja vähän rauhallisemman tunnelman. Alueella on tarjolla majoitusta, ravintola ja kaunista luontoa luontopolkuineen ja virkistysalueineen. Myös Alutagusen kansallispuiston luontokeskus sijaitsee Kauksissa.Lue lisää Peipsijärven kohteista täältä.

Toilan ranta

Toilan ranta sijaitsee Toilassa Pühajoen suulla, ja rannalle kuljetaan historiallisesti merkittävän Orun puiston läpi. Ranta ei ole samanlainen leveä ja pitkä hiekkaranta kuin Narva-Jõesuu, vaan se on mukulakiviranta. Merenpohja on kuitenkin hiekkapohjainen ja sopii uimiseen. Toila sopii hyvin perheille, jotka viihtyvät myös muualla kuin rannassa. Aivan uimarannan vieressä sijaitsee vierasvenesatama, jonne purjehtijat ovat tervetulleita. Ennen saapumista kannattaa selvittää sataman kapasiteetti ottamalla yhteyttä satamapäällikköön.

Viereinen Toilan Orun puisto on todella viehättävä puistoalue, jossa voi pitää vaikka pienen evästauon ja tutustua alueen kiinnostavaan historiaan suomenkielisen VR-elämyksen avulla. Orun puiston historia ulottuu 1800-luvun lopulle, jolloin venäläinen liikemies rakennutti alueelle huvilan. Myöhemmin rakennus toimi Viron ensimmäisen presidentin Konstantin Pätsin kesäasuntona aina toiseen maailmansotaan saakka. Sodassa upea palatsi tuhoutui täysin, mutta virtuaalilasien avulla rakennukseen voi taas astua sisään.

Sillamäen kaupunki ja rantapromenadi

Sillamäe on helppo pysähdyspaikka Toilan ja Narva-Jõesuun välissä. Kulttuurikeskuksen vierestä alkava komea puistotie yhdistää historiallisen keskustan merenrantaan. Näkymä ylhäältä portaikolta kohti merta on varmasti Itä-Viron kuvatuimpia. Rannassa on promenadi, josta löytyy tekemistä myös lapsille: saatavilla ovat seitsemän metrin korkuinen näkötorni, puuterassit ja tasanteet, pallokentät, lasten leikkikentät, grillipaikat ja ulkokuntosali. Promenadilla on myös useita suihkulähteitä sekä Robinson-niminen riippusilta, joka vie turvallisesti Sõtkejoen yli.

Sillamäessä parasta on kaupungin erityinen tunnelma. Meri, leveät kadut ja arkkitehtuuri tekevät siitä erilaisen kuin monet muut Viron pikkukaupungit. Syvällisempään tutustumiseen kaupungin ja alueen historiaan tarjoaa Sillamäen museo.

Jokilaiva Carolinen kyydissä Narvasta Narva-Jõesuuhun

Kesäpäivään sopii myös jokiristeily Narvasta Narva-Jõesuuhun. Väliä liikennöi jokilaiva Caroline, ja matka Narvajokea pitkin kestää noin puolitoista tuntia. Laivassa on sisätilat, kahvila ja ulkokansi, jolta voi katsella jokimaisemia. Erityiseksi matkan tekee se, että laiva kulkee Viron ja Venäjän välistä rajajokea. Maisemat levittyvät siis hyvin kummallekin puolelle rajaa. Perhelippu maksaa yhteen suuntaan 35 euroa ja meno-paluu 55 euroa (kesäkausi 2026).

Jokilaiva Caroline kulkee Narvan ja Narva-Jõesuun väliä joka päivä. Kuva: Sven Zacek

Kylpylät, joissa lapset viihtyvät

Meresuu SPA & HOTEL

Narva-Jõesuussa sijaitseva Meresuu SPA & Hotel on hyvä vaihtoehto perheille, jotka haluavat yhdistää rantaloman ja kylpyläloman. Hotelli sijaitsee lähellä Narva-Jõesuun pitkää hiekkarantaa, joten kesällä päivän voi aloittaa rannalla ja päättää altaisiin ja saunoihin. Meresuun sauna- ja vesikeskuksessa on useita saunoja ja altaita sekä ikioma lastenallas liukumäkineen ja leluineen. Tämä sopii erityisen hyvin perheille, jotka haluavat lomaan helppoutta ja palveluja. Kaikki löytyy läheltä uimaranta, majoitus, ruoka ja kylpylä.

Toila SPA Hotellin kylpylä

Toila SPA Hotell on toinen hyvä perhekylpylä. Hotellissa on perheille sopiva sauna- ja vesikeskus Toila Termid, ravintola sekä pienemmille lapsille tarkoitettu Mängumaa-leikkipaikka. Toila SPA Hotell sijaitsee upealla Ontikan rantatörmällä aivan Orun puiston vieressä ja Toilan rantaan on matkaa vain kilometrin verran. Toila sopii täydellisesti rauhallisempaan perhelomaan. Hotellin pihalla on myös monipuolinen minigolf-rata.

Kuva Toila Span kylpylätilasta
Toila SPA Hotellin kylpylä.

Historiaa, museoita ja sadekelin tekemistä

Sillamäen museo

Sillamäen museo sopii perheille, jotka haluavat ymmärtää paremmin kaupungin erikoista historiaa. Museo tarjoaa opastuksia, työpajoja ja myös VR-elämyksiä. Museokäynti tekee Sillamäen kaupunkikävelystä kiinnostavamman. Kun tietää hieman kaupungin taustasta, sen rakennukset, kadut ja merenranta näyttäytyvät aivan uudella tavalla.

Narvan linna

Narvan linna on yksi Itä-Viron vaikuttavimmista perhekohteista. Keskiaikainen linna on kuin suuri seikkailumaa lapsille. Torniin kapuaminen ja Narvan museon näyttelyesineisiin ja historiallisiin tarinoihin tutustuminen herättää henkiin vanhan Narvan ja alueen rikkaan historian. Ylhäältä tornista avautuvat näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Alhaalla vanha kauppatie Narvajoki virtaa rauhallisena kohti merta, ja rajan toiselle puolelle jäävä Ivangorod ja Iivananlinna tuntuvat olevan käsinkosketeltavan lähellä. Narvan linnassa historia ei jää pelkiksi vuosiluvuiksi, vaan on kokonaisvaltainen elämys. Narvan linnasta tekee erityisen hyvän juuri lapsille lukuisat interaktiiviset näyttelykohteet.

VR-elämys Narvan raatihuoneella ja jännittävä Victorian bastionin kierros

Narvan raatihuoneella sijaitseva VR-näyttely “Vanhan Narvan uusi elämä” vie kävijän aikaan ennen toista maailmansotaa. VR-lasien avulla voi nähdä, millainen vanha Narva oli ennen tuhoja. Tämä on hyvä kohde erityisesti hieman isommille lapsille ja nuorille, joita kiinnostavat teknologia, historia ja kaupunkien muuttuminen. Virtuaalitodellisuus tekee menneisyydestä helpommin hahmotettavaa kuin pelkkä näyttelyteksti. Kierros on myös suomeksi. 

Jos aikaa on, kannattaa käydä myös Victoria-bastionissa. Se on yksi lukuisista Ruotsin vallan aikana Narvaan rakennetuista bastioneista. Bastioni tarkoittaa linnoituksesta hieman ulkonevaa puolustusrakennelmaa. Bastionin kasemateissa voi nykyään tutustua kaupungin sotahistoriaan. Sisälle kasematteihin pääsee vain opastetuilla kierroksilla, jotka voi varata täältä.

Narvan linnassa toimii Narvan museo, jonka näyttelyt kertovat Narvan historiasta. Torniin pääsee kiipeämään ja tähystelemään rajalinnasta avautuvia näkymiä. Kuva: Sven Zacek

Viron kaivosmuseo Kõhtla-Nõmmella

Viron kaivosmuseo on yksi Itä-Viron jännittävimmistä kohteista. Museossa voi tutustua alueen kaivoshistoriaan ja osallistua maanalaiseen kierrokseen. Opastetulla kierroksella laskeudutaan noin kahdeksan metrin syvyyteen entisiin kaivostunneleihin, joissa pääsee näkemään ja kokemaan kaivostyön arkea. Maan alla pääsee myös oikean kaivosjunan kyytiin. Tämä on kohde, joka jää lapsille helposti mieleen. Maanalainen kierros on varattava etukäteen. 

Viron kaivosmuseon kierroksella kaivoksen maanalaisissa käytävissä.

Sinimäkien museo

Sinimäkien museo ja Sinimäkien alue sopivat perheille, joissa on historiasta kiinnostuneita lapsia tai nuoria. Alueella voi tutustua sotahistoriaan, Vaivaran historialliseen polkuun ja Sinimäkien maisemiin. Sinimäkien alueella löytyy vieläkin jälkiä suurista taisteluista toisen maailmansodan aikaan. Esineitä ja tarinoita on taltioitu pienen museon näyttelyyn. Aivan pienten lasten kanssa tämä kohde kannattaa pitää lyhyenä pysähdyksenä.

Sinimäkien museossa voi tutustua alueella käytyihin taisteluihin toisen maailmansodan aikaan.

Ostoksille, elokuviin tai syömään Astri Keskukseen

Narvan Astri Keskus on Narvan suurin ostoskeskus ja siksi myös käytännöllinen pysähdyspaikka perheille. Sinne voi mennä syömään, ostoksille, elokuviin tai pitämään taukoa sateisena päivänä. Astri Keskuksessa on yli 90 liikettä ja palveluntarjoajaa, ja toisessa kerroksessa toimii elokuvateatteri Apollo Kino Astri. Keskuksessa on myös viihdepalveluja, kuten keilahalli. Astri Keskus on paikka, joka tekee päivästä helpon, koska kaikki löytyy saman katon alta ja sisätiloista: ruoka, ravintolat, monipuoliset palvelut ja vessat. Läheisestä Fama-kauppakeskuksesta löytyy suomalaisillekin tuttuja pikaruokaketjuja, kuten Hesburger ja KFC. 

Narvassa voi käydä ostoksilla ja syömässä Astri Keskuksessa ja Fama Keskuksessa. Astrissa on myös kuntosali ja elokuvateatteri.

Luontoelämyksiä koko perheelle

Valasten putous, Ontikan rantatörmä ja alueen luontopolut

Valasten putous ja Ontikan rantatörmä ovat Itä-Viron näyttävimpiä maisemakohteita. Valaste on Viron korkein vesiputous, ja Ontikan kalkkikivitörmältä avautuu hienot näkymät Suomenlahdelle. Valasten putouksen viereen on rakennettu näköalaportaikko, joka johtaa alas ainutlaatuiseen klinttimetsään. Kesäisin tämä metsä on kuin viidakko, täynnä kasvillisuutta ja elämää. Matka portaikkoa alas rantaan on elämys, mutta se ei sovi aivan pienille lapsille. Myös Valasten ranta on ainutlaatuinen koko Virossa, sekin kannattaa kokea.

Valasten luontopolun pituus on noin 1,5 km ja se alkaa Valasten putoukselta. Polku kulkee näköalaportaikon kautta klinttimetsään ja kivikkoiselle rannalle. Reitillä laskeudutaan noin 55 metriä alas ja noustaan saman verran takaisin ylös. Reitin varrella on 22 infotaulua, jotka kertovat Ontikan rantatörmästä ja alueen luonnosta. Luontopolun lännenpuoleinen pää on tällä hetkellä suljettu, koska pitkospuureitti on huonokuntoinen. 

Noin kymmenen kilometriä Valastesta länteen päin, sijaitsee Sakan kartano. Siellä pääsee ihastelemaan törmää ja merimaisemaa näköalatornista. Sakan kartanon mailta lähtee myös kaksi kilometriä pitkä Sakan luontopolku. Se kulkee sekä kalkkikivitörmän päällä että meren rannassa. Jyrkänteen toiset portaat ovat jyrkät, joten ne eivät sovellu kaikille.

Molemmat paikat sopivat perheille lyhyeksi retkikohteeksi automatkan varrelle. Lasten kanssa kannattaa pysyä merkityillä reiteillä ja näköalapaikoilla, sillä rantatörmä on korkea.

Valaste juga Eesti kõrgeim
Valasten putous on vaikuttava kaikkina vuodenaikoina. Kuva: Sven Zacek

Aidun luontopolku

Aidun luontopolku on kiinnostava retkikohde Itä-Virossa, sillä se kulkee vanhan louhosalueen halki poikkeuksellisissa maisemissa. Neljä kilometriä pitkällä reitillä on jyrkkiä rinteitä, metsittyneitä pengeralueita ja vedellä täyttyneitä vanhoja louhoskuoppia ja kaivosteitä. Samanlaista maisemaa ei löydy mistään muualta Virosta.

Yksi reitin mieleenpainuvimmista kohdista on kanava, joka ylitetään käsipelillä toimivalla melko pienellä lautalla. Sen päälle saa mennä kerralla korkeintaan neljä aikuista ihmistä. Erityisesti lapsiperheille tämä voi olla yksi reitin hauskimmista kohdista, vaikka turvallisuusohjeita onkin tärkeää noudattaa tarkasti. Lue lisää Aidun kanavista ja virkistysalueesta täältä.

Aidun luontopolulla ylitetään kanava pienellä lossilla.

Alutagusen seikkailurata ja kansallispuistomaisemat

Alutagusen alueella luonto ja seikkailu yhdistyvät. Alutagusen urheilukeskuksen maastossa voi harrastaa pyöräilyä, patikointia ja muita kesäurheilulajeja. Keskus on tunnettu erityisesti frisbeegolf-radoistaan, joita on alueella viisi erilaista. Niistä osa sopii mainiosti myös lapsille. Lisää tietoa radoista saa täältä.

Keskuksesta vuokrata myös sähköpyöriä ja muita varusteita. Alutagusen kansallispuisto puolestaan tarjoaa metsiä, soita, järviä ja rauhallisia maisemia. Tämä alue sopii perheille, jotka haluavat yhdistää lomaan retkeilyä ja aktiivista tekemistä. Alutagusen luontokeskus sijaitsee Kauksissa. Siellä voi tutustua alueen luonnosta kertovaan näyttelyyn ja kysyä vinkkejä retkiä varten. Yksi kansallispuiston hienoimmista luontoreiteistä on Selisoon pitkospuureitti, josta voit lukea lisää täältä.

Alutagusen alueella luonto ja seikkailu yhdistyvät. Alutagusen urheilukeskuksen maastossa voi harrastaa pyöräilyä, patikointia ja muita kesäurheilulajeja. Lapsille lähellä sijaitseva seikkailurata tajoaa sopivasti vauhtia ja jännitystä. Alutagusen seikkailupuistossa on esimerkiksi lasten seikkailurata 110–140 cm pituisille lapsille sekä vaativampia ratoja pidemmille seikkailijoille.

Alutagusen kansallispuisto puolestaan tarjoaa metsiä, soita, järviä ja rauhallisia maisemia. Tämä alue sopii perheille, jotka haluavat yhdistää lomaan retkeilyä ja aktiivista tekemistä. Alutagusesta ei tarvitse lähteä päivän päätteeksi mihinkään, vaan yöpymään voi jäädä Alutagusen urheilukeskukseen. Löydät urheilukeskuksen palveluista lisätietoja täältä.

Alutagusen urheilukeskus tarjoaa urheilumahdollisuudet sisällä ja ulkona sekä kahvilapalvelut, yöpymistä ja viihtyisän saunatilan.

Itä-Viro on yllättävän monipuolinen perhekohde

Itä-Viro on hyvä valinta perheille, jotka haluavat lomaan vaihtelua. Yhdellä matkalla voi lekotella ja uida Narva-Jõesuussa, sukeltaa Narvan historiaan upeassa Narvan linnassa, laskeutua kaivosmuseon tunneleihin, rentoutua kylpylässä, lähteä jokilaivan kyytiin tai nauttia Aidun vesiseikkailuista ja vaihtelevasta maastosta.

Parasta Itä-Virossa on se, ettei kaikkea tarvitse mahduttaa samaan päivään. Perhelomasta tulee onnistuneempi, kun valitsee päivässä muutaman kohteen lasten iän, sään ja loman pituuden mukaan.

Itä-Viroon pääsee oman auton lisäksi kätevästi myös julkisilla. Tällä videolla kerrotaan tarkemmin miten matkustetaan Tallinnan satamasta Narvaan ja Narva-Jõesuuhun. Katso video täältä.

Tervetuloa Itä-Viroon!


Tapahtumatärppejä Itä-Viroon

Kevään tapahtumatärppejä löydät Itä-Viron uudelta tapahtumasivulta.

Itä-Viro täynnä historiaa ja kulttuuria

Teollisuusmuseot: Kohtla-Järven palavan kiven museo, Viron kaivosmuseo
Historialliset museot: Iisakun museo, Sillamäen museo, Narvan museo
, Narvan taidegalleria
Sotamuseot: Vaivara Sinimäkien museo

Syö hyvin Itä-Virossa

Jõhvi: Georgialainen ravintola Mimino
Kauksi: Kene Rannaresto
Mäetaguse: Rosen
Narva: Fama Keskuksen ruokakatu, Astri Keskuksen ravintolat
Narva-Jõesuu: Ravintola Meloodia, Kuurort
Saka: Ravintola Cliff
Toila: Mare Margareta, Mio Mare, Toila mereresto

Yövy hyvin Itä-Virossa

Kartanohotellit: Sakan kartano, Von Rosen Spa
Kylpylähotellit: Toila Spa Hotel, Meresuu Spa & Hotel, Narva-Jõesuu Medical Spa
Lomatalot ja hostellit: Alutagusen terveysurheilukeskus, Karukellan lomatalo, Kauksin lomakylä, Kauksin lomatalo, Maidlan hostelli, Peipsi Villad, Toila Valge Villa, Rosin lomatalo, Tuhamäen hostelli, Villa Meretare

Kuinka tulla Itä-Viroon?

Itä-Viroon pääsee Tallinnasta helposti ja edullisesti junalla tai bussilla reilussa parissa tunnissa. Lue lisää tästä! Tällä videolla kerrotaan tarkemmin miten matkustetaan Tallinnan satamasta Narvaan ja Narva-Jõesuuhun. Katso video täältä.

Jos kaipaat lisävinkkejä Itä-Viron matkallesi, tilaa Itä-Viron ystävien uutiskirje ja lue nettisivujamme, johon kokoamme tietoa alueen tapahtumista, käyntikohteista ja majoitusmahdollisuuksista. Voit myös seurata meitä somessa sekä Facebookissa että Instagramissa.

 

Jaa
Suositukset