Sanottakoon, että tämä juttu kertoo useista superlatiiveista. Sakan-Ontikan-Toilan törmärannikon osalta voi puhua Baltian klintin korkeimmasta ja pisimmästä yhtenäisesti kulkevasta osuudesta. Lisäksi liuskekiviseinämää reunustaa Viron kaunein tie.
Viimeksi mainitulle väitteelle ei löydä kirjallisuudesta todistusaineistoa, joten siihen tulee sokeasti uskoa tai se pitää tarkastaa itse.
Meren kainalossa
Lähes 20 kilometrin pituisen Sakan-Ontikan-Toilan tien kaunein osa on Ontikan ja Toilan välissä. Siellä mutkitteleva tie kulkee suurelta osin meren kainalossa. Välillä tien ja meren suhde tuntuu jopa huolestuttavan intiimiltä. Kohtalokkailta vaikuttavat myös törmän reunalle sijoitetut varoituskyltit. Muutakaan ei voi tehdä – näkymistä nauttivia tulee varoittaa liiallisesta rohkeudesta yli 50 metrin korkuisen törmän reunalla, sillä törmärannikon sulkeminen aidalla ei ole mahdollista.
Joskus samassa paikassa kiemurteli Tallinnan-Narvan -kauppatie. Nykyisinkin löytää vielä joistakin paikoista rajatolppia, vaikkakin suuremman osan muinaisesta tiestä ovat murtumat vieneet mennessään. Nykyisin Sakan-Ontikan-Toilan tie on sivumaantie, joka on kunnollisesti päällystetty ja hoidettu. Siitä huolimatta olen huomannut, että talvioloissa siellä valitaan ajonopeus huolellisemmin kuin jossain muualla. Ja perustellusti.
Erityisen hienoa on kulkea Viron kauneimmat tieosuudet polkupyörällä. Polkien liikkumalla voi nauttia pitempään sekä henkeäsalpaavista merinäkymistä että toiselle puolelle jäävästä maaseudun idyllistä: ruohoa ahmivista lihanaudoista ja lampaista, hoidetuista peltotilkuista ja maataloista.
Muistan vain yhden kerran, jona pyörämatka Toilan ja Ontikan välillä oli enemmän itsensä voittamista kuin nautintoa. Se tapahtui nopeasti nousseessa syysmyrskyssä, kun ilmojen säätäjä tarjosi tuulen tuiverruksen lisäksi rajun sadekuuron.
Tuolloinen ilmojen säätäjän villi mieliala muistuu mieleen, kun ajattelen, miten mahtava se luonnon voima on ollut, joka on muokannut Pohjois-Viron törmärannikon. Viron tiedeakatemian luonnonsuojelukomitea valitsi sen vuonna 1996 yleisön esityksestä Viron kansalliseksi symboliksi. Viron kansallisen symbolin mahtavin osa sijaitsee Itä-Virumaan alueella. On vaikeaa olla hyväksymättä biologi ja toimittaja Indrek Rohtmetsan väitettä, jonka mukaan Sakan-Ontikan-Toilan liuskekivitörmä on epäilemättä Viron vaikuttavin muinaisluonnon muistomerkki.
Baltian klintti itse ulottuu Ruotsista Öölannista Venäjälle Laatokan järvelle ja on kokonaista 1200 kilometriä pitkä. Suurimman korkeutensa – 55,6 metriä merenpinnan yläpuolella – se saavuttaa Ontikalla.
On arveltu, että vain Ontikan-Valasten rantatörmä voi olla se paikka, jossa ”kotka korkean kallion päälle heitti miehen Virumaan rantaan”. Jos näin on, Viron kansalliseepoksen mukaan tämä on muinais-Viron valtion syntypaikka. Siten siis kaikin puolin arvokas paikka lipunnostoon Viron itsenäisyyspäivänä. Juhlalliseen seremoniaan kokoonnutaan vuosittain 24. helmikuuta kello 07.20 siinä paikassa, jossa liuskekiviseinämää pitkin syöksyy alas Viron korkein putous, Valasten putous.
Seitsemästä Viron korkeimmasta putouksesta peräti kuusi kohisee Itä-Virumaan törmärannikolla. Jos haluaa tarkkailla putouksia alhaalta päin, tulee ottaa huomioon, että Sakan kartanon ja Toilan välillä törmäosuus on yhtenäinen. Näin ollen mukavan ja turvallisen pääsyn merelle voi löytää vain laskeutumalla portaita pitkin.
Onneksi portaita on viime vuosikymmeninä rakennettu lisää tai uudistettu. Niinpä rantaan voi laskeutua Sakalla, Ontikalla ja Martsassa. Toilassa rantaan johtaa spa-hotellin takana sijaitsevien portaiden lisäksi myös monta tietä. Näistä upeimmat näkymät on hotellin läheltä laskeutuvalta kiemurtelevalta kuntopolulta, joka on asfaltoitu.
Vaikuttavia näkymiä
Kiehtovia paikkoja löytää törmärannikolta myös Toilasta itään päin liikkumalla. Itä-Virumaan luonto-opas Enn Käiss kertoo, että Valasten putous ympäristöineen on kaikkein kuuluisin ja turistiryhmät osaavat kysyä sitä itse, mutta Päiten törmää matkailijat eivät osaa tiedustella. Mikäli aikataulu vain mahdollistaa, Enn Käiss tarjoaa sitä itse – Vokan ja Sillamäen välissä paljastuva rosoinen Päiten törmä on hänen suosikkipaikkansa sekä oppaana että valokuvaajana.
Valokuvaajana Enn Käiss on tavoittanut siellä mahtavia hetkiä. ”Kun aurinko on etelässä, alhaalla on kolme kohouman jälkeä − varjoa −, joka on kuin Egyptin pyramidit rantakaistaleella”, hän mainitsee esimerkkinä.
Oppaan mukaan 41 metrin korkuinen Päiten törmä ansaitsisi oman näköalatasanteensa, jonka rakentamisen Toilan kunta on myös lisännyt suunnitelmiinsa. Se olisi makupala valokuvaajille ja luonnonystäville, jotka nyt vaarantavat upeita näkymiä tavoitellessaan henkensä. Niin kauan kuin vaikeasti tavoitettava törmä ei avaudu koko kauneudessaan näköalatasanteelta, Enn Käiss ei suosittele törmälle kiipeilemään menemistä, sillä reuna saattaa olla alapuolelta tyhjä ja niin sen mukana voi pudota alas.
Päite eroaa muista törmärannikon osuuksista sikäli, että siellä törmä on näkyvissä myös meren rannassa käveltäessä. Tämä johtuu siitä, että näkymää estävää metsävyöhykettä ei ole. Esimerkiksi Valastella tai Sakalla törmärannikon näkee koko vaikuttavuudessaan vain silloin, kun puissa ei ole lehtiä. Muuna aikana metsä on suoraan sanottuna tiellä.
Tervetuloa viidakkoon!
Toisaalta voidaan kirota, että metsä on tiellä. Toisaalta tiheä ja vehreä törmämetsä on jo sinällään nähtävyys. Kivenmurskaisella rinteellä liuskekivitörmän ja meren välissä kosteassa ja varjoisassa ympäristössä kasvaen se saavuttaa vehreyden lisäksi myös poikkeuksellisen lajirikkauden. Lehtipuut, runsaslajinen pensasto, saniaistukot ja pehmeä sammalmatto synnyttävät tunteen kuin olisi sattunut pohjoismaiseen viidakkoon.
Viidakkovaikutelmaa lisää se, että törmämetsiä on hoidettu vähän ja ne ovat säilyttäneet muinaisen ilmeensä. Suurenmoisia paikkoja törmämetsään tutustumiseen ovat Sakan ja Valasten retkipolut. Törmämetsässä liikkumisen helpottamiseksi on Valastella rakennettu uudet pitkospuut ja luontoarvoja esittelee yli 20 infotaulua.
SIRLE SOMMER-KALDA
