Itä-Virumaalla sijaitsee sekä Viron korkein että vesimäärältään mahtavin putous, mutta myös koko joukko virtaukseltaan vaatimattomampia putouksia ja koskia, joilla ei ehkä ole asiaa ennätysten kirjoihin, mutta jotka ovat yhtä lailla löytämisen arvoisia.
Viron mahtavimman putouksen, Narvan putouksen (tunnetaan myös Narvan koskena), on ihmistoiminta valitettavasti jättänyt vedettömäksi, ja se herää eloon vain muutamana päivänä vuodessa. Esityksen ohjaajana on Venäjällä sijaitseva vesivoimala, jonka ohijuoksutussuunnitelmat eivät ole ennakolta pitkälle tiedossa. Silloin, kun esitys keväisin – lähinnä lumien sulamisen aikaan (eli sulamisvesien myötä Narvanjokeen huuhtoutuvan kaikenlaisen puuroskan ohjaamiseksi vesiturbiinien ohitse) käynnistyy, Narvan museo vie yleisön erikoiskäynnille sitä Kreenholmin alueelta katselemaan.
Kosken osana oleva putous kuivui 1950-luvun lopulla, kun vesivoimalan rakentamisen myötä Narvanjoen vapaa virtaus suljettiin yläjuoksun puolelta padolla ja vesi ohjattiin turbiineihin. Kun voimala avaa tekojärvensä sulut ja kevään tulvavedet syöksyvät Narvajoen muutoin kuivaan uomaan, se saa kosken vaahtoamaan mahtavasti hetkeksi – muutamista päivistä parin viikon mittaiseksi ajaksi talven lumitilanteesta eli hankien määrästä riippuen.
Varman päälle pelaaminen
Narvan koskien vaikuttavan esityksen nauttimiseksi tulee siis olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta Viron korkeimman putouksella – Valasten putouksella – käynti on ympäri vuoden takuuvarma elämys. Törmän päältä alas johtavilta uusilta portailta ja retkipolulta avautuu upea näkymä kallioseinämään miljoonien vuosien aikana syntyneisiin erivärisiin mineraalikerrostumiin. Putous itsessään on noin 30-metrisen pystysuoran virtauksen myötä lähes neljä kertaa korkeampi kuin Viron leveimmän eli Jägalan putouksen vastaava.
Vesimäärä putouksessa saattaa keskikesällä jättää katselijalle vaatimattoman vaikutelman (koska kyseessä ei ole varsinainen joki vaan lähiseutujen suoalueiden kuivatusojista keräytyvä vesi), mutta keväisin ja syyssateiden aikaan pettymystä ei tarvitse pelätä. Omalla tavallaan upean elämyksen voi kokea myös talvisin, jolloin Valastella avautuvaa pakkashuurteen ja massiivisten jääpuikkojen maailmaa tullaan ihailemaan ja valokuvaamaan kaikkialta Virosta.
Itä-Virumaan ylpeys on se, että seitsemästä Viron korkeimmasta putouksesta kuusi sijaitsee täkäläisellä törmärannikolla. Sen myötä onkin mahdollista viettää kokonainen päivä luonnossa valloittamalla putoukset yksi kerrallaan korkeusjärjestyksessä. Jos korkeus ei kuitenkaan ole se tärkein juttu ja putouksiin tutustumiseen ei ole käytettävissä koko päivää, uskallan suositella kompaktimpaa reittiä. Esimerkiksi sellaista, jonka taannoin eräänä kauniina kevätpäivänä itsekin kuljin.
Valitsin reitilleni ja tähän esiteltäväksi kolmikon sellaisista putouksista, jotka ovat helposti löydettävissä, joiden luo pääsee vaivatta ja jotka ovat hyvin tarkkailtavissa: Kivisillan putouksen Sakalla, Aluojan putouksen Pühajõella sekä Langevojan putouksen Sillamäen kupeessa.
Päätin aloittaa Sakalta, sillä aiemmilta kerroilta oli mielessäni, että siellä on melkoisesti portailla kiipeilyä. Muut kaksi putousta eivät kohise niin korkealta rantatörmältä alas, joten niiden katselu ei vaadi suurempaa fyysistä ponnistelua. Päinvastoin – sekä Aluojalla että Langevojalla on loistavat olosuhteet jalkojen lepuuttamiseen ja eväsretkelle pysähtymiseen.
Ruokatauko tulee ensin kuitenkin ansaita. Kivisillan putouksen löytöretki alkaa Sakan kartanon alueelta, joka oli neuvostoaikana siellä toimineen rajavartioaseman vuoksi siviileiltä suljettu. Sotilaiden poistumisen yhteydessä vandalisoitu kartano seisoi pitkään tyhjillään, mutta on nyt kokonaisuudessaan kunnostettu ja ehostettu upeaksi kartanohotelliksi, joten törmän päällä ja alla olevan ihailuun on loistavat olosuhteet.
Kivisillan putoukselle kulkemiseen Sakan kartanohotellin luota on monta mahdollisuutta. Valitsen vaihtoehdon, jonka pitäisi parhaiten hillitä korkean paikan kammoani. Kuljen entisen rajavartiotornin eli Meritornin edestä vähän matkaa pääkaupungin suuntaan ja löydän meren rantaan mutkitellen laskeutuvat portaat. Portaiden mutkakohdissa on lepäämistä ja törmän alla olevan kauneuden nauttimista varten tasanteita muutamine istumispenkkeineen.
Kuin kivenveistäjän työpajassa
Rantaan saapuessa tulee sellainen tunne, kuin olisi tullut luontoäidin kivenveistäjän työpajaan: osa kivistä on jo hiottu sileiksi, osa odottaa sammalhatun alla mestarin kättä. Ja jos kivitaiteilija sattuisi kyllästymään omaan työhönsä, hän voisi välillä hauskuuttaa itseään sinisavella, joka rankkasateiden aikaan maan uumenista esiin huuhtoutuessaan värjää osan kivistä taianomaisen värisiksi.
Putoukselle pääsemiseksi käännän nenän Ontikan suuntaan. Meriveden korkeus suosii tällä kertaa kivillä ja hiekkaisella rantakaistaleella kulkua kuivin jaloin. Välillä tulee tosin ylittää kaatuneita puunrunkoja tai ryömiä niiden alitse.
Päämäärään ehtimisestä viestii veden kohina. Luontopolku johtaa yhä ylöspäin ja sitten tuo korkealta putoava ja kolmesta isommasta törmäaskelmasta koostuva vesikaunotar jo näkyykin! Kokonaiskorkeudeltaan noin 23-metrisenä se on Valasten jälkeen koko Viron toiseksi korkein putous.
Lopuksi tulee selvitä vielä viimeisestä ponnistuksesta – lähes pystysuoraan Sakan törmän päälle johtavista portaista. Onneksi tikkaita muistuttavilla portailla on sen molemmilla puolilla käsikaide, ja kun katsetta pitää tiukasti jalkoihin suunnattuna, korkeita paikkoja pelkääväkin selviää niitä pitkin ylös ilman, että tarvitsisi kutsua pelastuslaitos apuun.
Vapisevien jalkojen ja hermojen rauhoittamiseen sopivat matkan seuraava etappi: loivat ja virtaukseltaan vaihtelevat Aluojan putoukset Pühajõen kylän laidalla ja Toilan Orun puiston lähellä. Kun putousta lähestyy motocross-radan reunalla sijaitsevan Motovillan suunnalta, voi ajaa puusillan yli. Puiset näköalatasanteetkin lisäävät kylämäistä tunnelmaa. Liuskekivipohjainen laakso kätkee putouksen lisäksi lukuisia lähteitä. Virtaus putouksessa on varsin muuttuva: toisinaan hyvin nopea, toisinaan taas rauhallinen ja hidas.
Aluojan putouksen luo ei välttämättä tarvitse ajaa autolla. Esimerkiksi Toilan spa-hotellissa majoittuville se antaa mahdollisuuden mukavaan patikointiin, johon voi yhdistää paussin eväsretkineen. Jotta kävelymatka olisi vaihteleva, Aluojalle voi kulkea Toilan asutustaajaman läpi ja sieltä edelleen Pühajõen kartanon tietä pitkin; takaisin voi palata Pühajõen kylän ja Toilan Oru-puiston kautta. Yhteensä reitti tällaisenaan käsittää terveelliset kymmenentuhatta askelta.
Itä-Virumaan turismikoordinaattori, maantieteilijäksi opiskellut Kadri Jalonen kertoo, että Aluojan putous on hänen henkilökohtainen suosikkinsa.
”Pidin Aluojan putouksesta varsinkin ennen kuin se maisemoitiin. Näköalatasanteet eivät minua niinkään häiritse, mutta hieman kylläkin se, että suuri osa alueen vesakosta raivattiin pois. Vielä 1990-luvulla täällä oli sellainen tunne kuin Aluoja olisi haltijoiden kotipaikka. Ylävirtaan mennessä on ryteikköä vielä hieman jäljellä ja voi saada aavistuksen siitä, millaista putouksella aiemmin oli: täysin kasvillisuuden peittoon kasvama ja salaperäiseltä tuntuva paikka. Toivon, että haltijat ovat edelleen siellä villimmässä maastossa jäljellä.”
Ihmisasutuksen leviäminen
Aluoja saattaa entiseen villiin olemukseensa verrattuna vaikuttaa maisemoidulta, mutta Langevojalla voi tuntea kaupunkiympäristön suorastaan tunkeutuvan luonnon keskelle – tai päinvastoin. Sijainti Sillamäen kaupungin kupeessa antaa oman leimansa. Putouksen vieressä kohoaa huviloita kuin kanoja orrella ja ihmisasutuksen läheisyys on valitettavasti myös ”rikastuttanut” luontoa muutamilla ympäriinsä heitetyillä muovipusseilla. On ihmisen toiminnalla kuitenkin myös myönteisiä puolia kuten esimerkiksi Valtion metsätalouskeskuksen eli RMK:n rakentama virkistys- ja nuotiopaikka. Sen ansiosta Langevojalla voi viipyä pitempäänkin.
Langevoja on Valasten ohella ainoa Itä-Virumaan putous, joka on mahtunut Virossa muutama vuosi sitten ilmestyneeseen kirjaan ”101 Eesti looduspaika” (Viron 101 luontokohdetta).
Biologin ja toimittajan koulutuksen saanut tekijä Indrek Rohtmets kirjoittaa kyseisessä teoksessa, että kaupungin keskustasta meren suuntaan laskeutuvien ja stalinistista rakennustyyliä edustavien ”Odessan portaiden” lisäksi kaupungista voi löytää toisetkin portaat. ”Kaupungin alueella sijaitsee luonnonmuistomerkiksi vahvistettu Langevojan putous porrasmaisine kaskadeineen. Putouksesta alavirtaan on jyrkkä, kymmenmetristen kalkkikiviseinien välissä oleva kanjoni. Kaskadi, putous ja kanjoni tekevät keväisestä Langevojasta huomiota herättävän nähtävyyden.”
Putouksista kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä johonkin paikalliseen retkioppaaseen, jonka avulla vaikeammin löydettäville luonnon aarteille pääsee helpommin.
Alutagusen retkiklubin johtaja Ingrid Kuligina sanoo, että hän pitääkin enemmän yleisön vähemmän tuntemista putouksista, joiden näkeminen edellyttää patikointia. Esimerkiksi Tõrvajõen putous, jota on maastosta pelkkien karttakuvien pohjalta haasteellinen löytää ja jonka luo pitää hieman kävellä. Myös Kivisillan, Kuristikun, Martsan, Toilapiirin ja Karjaorun putoukset ovat sellaisia, jotka ovat kiehtovia nähdä juuri patikointiretken yhteydessä.
SIRLE SOMMER-KALDA
”Artikkeli kirjoitettiin EU: n Aluekehitysrahaston tuella”
