Narva

JOAORG – vaatimattomasti miljoonan arvoinen näköala

20201001_111950
Sisällys

Narvajoen virkistyspuisto eli Joaorg ja sen kaupunkiranta Narvassa eivät ole yhtä suosittuja kuin Narva-Jõesuun merellinen uimaranta. Mutta tälläkin rannalla on valttikorttinsa – yli miljoonan euron arvoiset näkymät rajalinnoituksille ja ympäristöön.

Joaorgin rantahietikko ei ole kovin leveä. Koska rannan ympäristö on valtioiden rajalinjalla kulkevaa vesistön osaa, on uinti luvallista vain pääjoesta erilleen kaivetussa haaraumassa.

Aivan rannan vierellä kohoaa kohti taivaita kaksi upeaa puolustusrakennelmaa – Narvan ja Ivangorodin linnoitukset. Reilut viisi vuotta sitten uimarannan tarpeisiin rakennettiin modern, etäisesti pyramidia muistuttava rantarakennus. Töiden yhteydessä rannan kaltevuutta muutettiin ja paikalle kuljetettiin reilusti hienoa hiekkaa, mutta sadevesi on vuosien myötä alkanut huuhtoa sitä pois. Siksi lisähiekan kuljetus ja tasoitetyöt ovat muuttuneet jokavuotiseksi rutiiniksi. Ranta on alkanut myös ruohottua.

Olosuhteet ovat ajaneet kaikkein vaativimmat lomailijat Narva-Jõesuuhun, mutta on Joaorgista iloa yhä lukuisille uimareille ja auringonpalvojillekin. Lähistön asukkaat astelevat rantaan jopa uima-asuissaan, mutta näkymät houkuttelevat paikan päälle kauempaakin tulijoita. 

Peruspalvelut ja rantavahdit olemassa

Rannalla pukukopit ovat vajonneet hieman vinoon, mutta ne ovat olemassa – samoin kuin riittävä määrä roskakoreja ja jopa pari juomavesihanaakin. Rantavahdit päivystävät paikalla ja seuraavat tornistaan yleisöä sekä uimareita aamusta iltaan.

Kaikkein nuorimmille lomaseikkailijoille ei rannassa ole valitettavasti erityisiä nähtävyyksiä tai aktiviteetteja – mutta nauttiahan aina voi hiekasta, vedestä ja auringosta ihan sellaisenaankin.

Kaupungin herrat toivoivat rantarakennnuksen toisen kerroksen houkuttelevan paikalle ravintolayrittäjän, mutta suunnitelmaan ei ole vielä tarttunut kukaan. Sisäänkäynnin luota kioskista voi kuitenkin ostaa pientä juotavaa ja hiukopalaa. Rantatalon wc on käytettävissä 0,40 €:n hintaan,ja rakennuksen tiloihin on pesiytynyt vuokralle suosittu kuntosali.

Rannan läheisyydessä on parikin ilmaista parkkipaikkaa, joten pysäköintihuolia ei Narvan rannan vierailijoiden tarvitse tuntea.

Narvan kaupunginhallituksen valvomana jokiveden laatua tarkkaillaan erikseen myös uimarannan osalta. Takavuosina pieniä ongelmia aiheutti uintiin tarkoitetun alan heikohko veden virtausvaihtuma. Sen jälkeen vettä pääuomasta johtavat salaojat puhdistettiin ja tilanne onkin parantunut – uintivesi ei ole enää “kukkinut” läheskään entiseen malliin.

Vuonna 2021 käynnistyvät Narvan rantapromenadin pidennystyöt. Pieni ala rajajoen ranta-aluetta kadottaa sen myötä osan luonnonmukaisuudestaan, mutta suuressa mittakaavassa kaupunkilaiset ja vieraat tulevat varmasti hyötymään hankkeesta.

Narva Joaoru rand
Joaorgin rannalta avautuva näkymä on tuttu myös takavuosilta Viron viiden kruunun setelistä.  Kuva ja teksti: Ilja Smirnov
Jaa
Suositukset