Narva

KAUKSI – Peipsijärvessä polskivien suosikki

Kauksi rand
Sisällys

Itä-Virumaa on helteiden aikaan yksi Viron onnekkaimmista seuduista, sillä eri puolilta maakuntaa löytyy lukuisia upeita uimapaikkoja – mm. Pohjolan Rivieraksi nimitetty merenranta sekä Euroopan neljänneksi suurin järvi. Viime vuosina töitä on tehty paljon sen eteen, että auringonpalvojilla olisi mahdollisimman mukavat olot kesänviettoon. Paikallisen Põhjarannik-sanomalehden toimittajat katsastivat heinäkuun alussa maakunnan kuumimmat rannat.

Artikkelin vironkielinen alkuperäisteksti (ilmestyi 10.7.2021) on luettavissa vain Põhjaranniku-lehden tilaajien toimesta osoitteessa https://bit.ly/3i0Kzqo

Vielä kymmenisen vuotta sitten Kauksin ranta-alueen kehityksestä vastasi pääosin luontoäiti. Nyt ovat loman viettäjille tarjottavat mukavuudet lisääntyneet huomattavasti.

Muistan vielä ajan, jolloin Iisakun kunnanhallitus ei ajanut Kauksin rannan asiaa painokkaasti, “koska kunnalle ei ole siitä mitään hyötyä. Ulkopaikkakuntalaiset lomailijat tuovat vain roskia ja ovat siten taakaksi kunnalle”.

Uusi rantarakennus on vuoden suurtapahtuma

Ei moinen asenne lomailijoita (tai heidän roskiaan) Kauksilta mihinkään kauneina kesäpäivinä ajanut – upeat dyynit, mäntymetsä ja hiekkarannan kultainen santa houkuttelivat yhä väkeä Jõhvistä, Rakveresta ja Tartosta asti.

Kunnan rakentaman rantarakennuksen avaamisesta tuli tänä vuonna iso tapahtuma: kuin jatkoa muutama vuosi sitten valmistuneelle puiselle kävelypolulle ja näköalatasanteille.

Rantarakennuksen pohjakerroksessa on pieni kahvila, jossa esim. olut maksaa 4 €, vesi 1,50 € ja kahvi 3 €. Tarjolla on myös salaatteja ja pikkusuolaisia. Tarkoitus on jatkossa avata suurempi ravintola talon toiseen kerrokseen, joka toimii tällä hetkellä kokoustilana.

Hän, ken haluaa kylläisempää vatsantäytettä, voi käväistä noutamassa naapurin lomakylän ruokalasta kokkien paikan päällä tekemiä kotiruokaklassikoita kuten lihamurekeannoksen (5 €). Kaikkea voi tulla nauttimaan rantatalon terassille, jolta avautuu huikea näkymä järvelle.

Pienempiäkin myyjiä on kesäsesongin aikaan kahden suuremman rakennuskokonaisuuden välissä. Heiltä saa ruokaa ja juomaa, esimerkiksi paistettua kuhaa lisukkeineen 7 €:lla.

Tyytyväiset kesälesket Jõgevalta

”Tämähän on meille kuin pieni meri”, sanovat kuin yhdestä suusta kolme iloista keski-ikäistä miestä, jotka ovat tulleet Peipsin rannalle lomailemaan Jõgevan kaupungista. He täsmentävät, että kotinurkilla ei ole mitään vastaavanlaista rantapaikkaa. Kauksin suosiosta kertoo sekin, että seurue sai varattua itselleen majoitukseksi vain lomakylän leirintäalueen pikkumökin. ”Täältä oli nyt vaikea löytää mitään, väkeä on liikkeellä etenkin viikonloppuisin.”

WC:iden osalta tilanne on hieman “fifty-sixty”. Rantarakennuksessa on moderni mukavuuslaitos, mutta sen käyttö maksaa yhden euron. Jo neuvostoajoista asti toimineen lomakylän ruokalan takana on myös ulkovessa, mutta vain lomakylän asiakkaille. Heidän, jotka eivät halua maksaa tai majoittua, on tyydyttävä bajamaja-tyyppiseen ulkokäymälään, joka on pystytetty metsään lasten leikkikentän lähistölle. Pari vuosi sitten uimaranta sai varusteikseen myös uudet puiset pukukopit.

Ranta ja sen ympäristö ovat puhtaita. Pysäköinti kesäaikaan (01.06.-31.08.) maksaa 3 €, ja summa maksetaan lippuautomaattiin käteisellä. Veloitus jatkuu keskiyöhön asti, eli jos ajatus on piipahtaa vain nopealla iltauinnilla klo 22:n aikaan mutta maksu unohtuu, voi lasinpyyhkijän alta löytyä 30 €:n virhemaksu. Vain paikallisille asukkaille pysäköinti on ilmaista.

Kauksi uus rannahoone
Keväällä Kauksiin valmistunut rantarakennus on aloittanut toimintansa vasta osittain.  Kuva ja teksti: Erik Kalda
Jaa
Suositukset