Neljä itä-virolaista kylpylälomavinkkiä koulujen syyslomaan - Ida-Virumaa

Narva

Neljä itä-virolaista kylpylälomavinkkiä koulujen syyslomaan

Neljä kylpylälomavinkkiä koulujen syyslomaan
Sisällys

Viron valtiollinen matkailunedistämiskeskus Visit Estonia käynnistää tällä viikolla Suomessa digimarkkinointikampanjan, jolla rohkaistaan lapsiperheitä, ystäväseurueita ja hyvinvointimatkailun konkareita lähtemään syyslomalle Viron kylpylöihin. Kampanjaan osallistuu myös useita “Täällä on turvallista” -terveysturvallisuuden laatumerkkiä kantavia kylpylähotelleja itäisestä Virosta.

“Itä-Viron kylpylähotellit, jotka tarjoavat aikuisille wellness-hemmotteluhoitoja sekä kouluikäisille erilaista puuhaa altaissa pulikoinnin ohella, ovat etenkin syys- ja kevätkausina jääneet kuin aiheetta Pärnun ja Tallinnan varjoon suomalaisten matkasuunnitelmissa”, toteaa aiemmin Visit Estonialla työskennellyt ja nyt itsenäisenä matkailuvaikuttajana toimiva, Virossa jo 18 v. asunut Timo Raussi.

“Toisaalta esim. Toilassa lähellä meren rantaa sijaitseva Toila SPA Hotel on tehnyt jo pitkään systemaattista yhteistyötä suomalaisten matkanjärjestäjien kanssa, ja onnistunut vakiinnuttamaan itselleen tietyn vakioasiakaskunnan”, Raussi jatkaa. Hänen mukaansa kampanja esittelee esimerkillisellä tavalla virolaisten eri kylpylätyyppien ja -palvelujen kirjoa alkaen upeista kartanokylpylöistä ja ulottuen maanläheisempiin, ruskan väreissä hehkuvan ja ulkoilemaan kannustavan luonnon keskellä sijaitseviin kohteisiin.

Suomalais- ja virolaiskoulujen lomat eivät satu ajallisesti samoille viikoille tänä syksynä.*) Tämä tarjoaa lisätilaa myös terveysturvallisuudesta huolehtimiseen. Jo keväällä kymmenet Itä-Virumaan matkailupalvelujen tarjoajat – hotellit, ravintolat, nähtävyydet yms. – liittyivät maakunnallisesti eri puolilla Viroa johdettavaan “Täällä on turvallista” -laatumerkkisopimukseen (viroksi ‘Siin on turvaline’). Sopimus määrittelee selkeät käytännöt matkailuyrittäjille siitä, miten sekä henkilökunta, tilat että asiakkaat varmistetaan toisilleen turvallisiksi. Lisätietoja merkistä: https://idaviru.ee/fi/turvallisen-ita-viron-laatumerkki/.

Perhematka Viroon onnistuu vaivatta, kun molemmilla vanhemmilla on mukanaan Omakannasta haettu EU-koronapassi eli todistus täydestä rokotesarjasta, aiemmin sairastetusta koronasta tai äskettäisestä koronatestin negatiivisesta tuloksesta. Palvelutiloissa kuten ravintoloissa ja kylpylöissä koronapassi tarkistetaan aikuisilta, mutta alle 18-vuotiaat on vapautettu sen esittämisestä. Viron maahantulosäännösten mukaan niiden 12-18-vuotiaiden, joilla ei ole vielä täyttä rokotesuojaa, tulisi tehdä Tallinnan satamassa 30€ hintainen pika-antigeenitesti – käytännössä testiin ohjataan vain harvoja matkustajia pistokoemaisesti. Rokottamattoman tai vasta puolikkaan rokotesarjan saaneen aikuisen osalta satamatesti on sen sijaan liki välttämätön palvelujen sujuvan käytön onnistumiseksi.

* Suomessa kaupungista tai kunnasta riippuen joko 11.-17.10. tai 18.-24.10., Virossa 25.-31.10.

Itä-Viron TOP 4 -kylpylähotellit aakkosjärjestyksessä:

Meresuu SPA & Hotel  (www.meresuu.ee/fi)

Narva-Jõesuusta tuli suosittu lomakohde jo 1800-luvulla, jolloin Pietarin aatelisto vieraili kaupungin kylpylöissä ja alkoi kutsua paikkaa “Pohjolan Rivieraksi”. Meresuun kylpylähotellin sauna- ja allasosastolla voi lämmöstä nauttia yhdeksässä eri saunassa sekä useissa pore-, hieronta- ja uima-altaissa niin sisällä kuin ulkona. Saunamestarit vievät läpi saunarituaaleja päivittäin, ja wellness- sekä kauneudenhoitopalveluista huolehtii erillinen Day SPA -osasto. Romantiikan ystävät voivat tilauksesta nauttia yksityisillallista tai -aamiaista hotellin 11. kerroksen merinäköalalla varustetussa auringonlaskukabinetissa. Monenlaista lisäohjelmaa lapsiperheille tarjoavat läheisen Narvan kaupungin nähtävyydet.

Mäetagusen kartanohotelli ja kylpylä  (www.moisahotell.ee/fi)

Ennen toista maailmansotaa Liivinmaan maaneuvos Otto Fabian von Rosenin suvun hallussa 200 vuoden ajan kukoistaneen Mäetagusen kartanon tiloissa toimii romanttinen hotelli, laadukas ravintola sekä kylpylä erillisen 18+-osaston ja ennakkoon tilattavien hieronta- ja vartalohoitojen kera. Kaikille avoimessa kylpyläosassa löyly-, höyry- ja infrapunasaunojen lämpöä voi viilentää aikuisten ja lasten altaissa sekä hieronta- ja porealtaassa. Takahuoneessa eli rauhallisella puolella on lisäksi sanarium, suola-, aromi- sekä trooppisella sade-efektillä varustettu höyrysauna, poreallas ja lepotuoleja. Perheen nuorimmat voivat piipahtaa siellä maanantaisin ja tiistaisin. Kartanon tiluksilla voi pelata disc golfia, liikkua potkupyörillä ja kiipeillä lasten seikkailuradalla. Itä-Viron Seikkailumaan eri kohteet ja Peipsijärvi ovat vain kivenheiton etäisyydellä.

Sakan kartanohotelli ja minikylpylä  (www.saka.ee/en)

Monista virolaiskartanoista poiketen lähinnä italialaista renessanssityyliä edustava Sakan kartano vietti kesäkuussa 400-vuotisjuhlia. Ontikan korkeaa rantatörmää reunustavassa puistossa sijaitsevan kartanohotellin vieraiden käytössä on päärakennuksen holvikellarin a la carte -ravintola sekä idyllinen wellness-kylpylä, jossa on tilat kasvo-, vartalo- ja hierontahoidoille, solarium sekä pieni allasosasto löyly-, höyry- ja infrapunasaunoineen. Pääallas on varustettu vesiputouksella sekä vedenalaisilla hieromasuuttimilla. Lisäksi tilassa on lastenallas, kontrastiallas ja mukavia lepotuoleja. Hotelli vuokraa polkupyöriä sekä välineitä tenniksen ja pöytätenniksen pelaamiseen. Kartanon puistosta alkaa 2 km pituinen luontopolku, joka laskeutuu portaita alas rantaan ja kulkee Kivisillan vesiputouksen luo.

Toila SPA Hotel  (www.toilaspa.ee/fi)

Toilan Oru-puistosta sodassa maan tasalle hävinneen, Viron Kultarannaksikin kutsutun kesäpalatsin naapurissa sijaitseva Toila SPA Hotel on koko perheen ajanvietekeskus. Sen Termid-saunamaailmassa on suuri allasosasto erilaisine hieronta-, uima- ja lastenaltaineen sekä seitsemän saunaa, joista yksi sijaitsee talon kattoterassilla. Erillinen 18+-vieraille tarkoitettu wellness-keskus Orhidee sisältää vielä seitsemän muuta saunaa, trooppisen sisäpuutarhan lepotuoleineen ja kalapediküürialtaineen. Hotellissa on myös kauneushoitola, parturi-kampaamo, a la carte- ja buffet-ravintolat, lasten sisäleikkipuisto kiipeilyratoineen ja ajosimulaattoreineen, biljardi ja tennis sekä (säävarauksin) lähes ympärivuotisesti toimiva 15-reikäinen minigolfrata. Polkupyöriä voi vuokrata.

Muihin Itä-Viron ja maan pohjoisrannikon kylpylähotelleihin on mahdollista tutustua Visit Estonian SPAFLIX-kampanjasivustolla: https://www.visitestonia.com/fi/kylpyla#/maaranpaa/pohjois-viro

Jaa
Suositukset