Saka muistaa Matthias Rustin Moskova-lentoa

Sisällys

Saksalaisnuorukainen suuntasi 35 vuotta sitten Cessnansa Helsingistä lennolle Itä-Viron yli Neuvostoliittoon ja Punaiselle torille. Sakan kartanon puistoon on kohonnut tempaukselle pyhitetty symbolinen muistomerkki.

Toukokuun lopulla, 28.5. tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun 19-vuotias harrastuslentäjä Mathias Rust laskeutui Cessna 172 -potkurikoneellaan lähelle Moskovan Punaista toria – aukiolle yli joen johtavalle leveälle vähäliikenteiselle sillalle.

Rust häpäisi Neuvostoliiton rajavartioston ja ilmavoimat paljolti onnenkantamoisenkin ansiosta. Hänen lentoreittinsä kiersi Helsingin kautta ja suuntautui kaakkoon kohti Moskovaa yli tuolloisen Neuvosto-Viron, jossa juuri samana päivänä juhlistettiin itänaapurimaisen kosteaan tapaan rajavartioiden päivää.


Useat tutkajärjestelmät kyllä havaitsivat Rustin pienkoneen, mutta juhlahumussa sitä pidettiin paikallisen lentokoulun oppilaskoneeksi. Syvemmällä sisämaassa, jo nykyisen Venäjän puolella, hän ohitti tietämättään myös kohdan, jossa päivää aiemmin oli kaksi lentokonetta törmännyt toisiinsa ja siksi Rustin lentoakin erehdyttiin pitämään osana etsintä- ja pelastustoimia.

Pohjois-Viron törmärannikolla, Sakan kartanon pihamaalla, seisoo tänäänkin Meritorni – entinen neuvostoväen rajavartio- ja valonheitintorni, josta käsin tarkkailtiin Suomenlahden meri- ja lentoliikennettä. Nyt upeat näköalat tarjoavaan torniin on sisustettu kokoustiloja sekä kaksi huoneistoa, toinen perhekäyttöön ja toinen sviittimäisempään oleskeluun. Katso lisätietoja torniin majoittumisesta sekä kuvagalleria sen tiloista.

Kartanon omistaja Tõnis Kaasik on lähes 20 vuoden ajan kunnostanut ja kehittänyt kartanoa, joka neuvostojoukkojen lähdettyä jäi jo valmiiksi ränsistyneenä vielä pitkäksi toviksi tyhjilleen – ilkivallan tekijöiden ja luonnonvoimien armottomaan valtaan.

Nyt upeaa – törmärannikon helmeksi täysin oikeutetusti kutsuttavaa kartanorakennusta ympäröi mm. matkailuvaunujen ja -autojen pysäköinti- ja palvelualue, puisto toisen maailmansodan aikaisine juoksuhautoineen ja punkkereineen, kylpylähotelli laaturavintoloineen, Viron geologiasta kertova luonnonkivinäyttely sekä baltiansaksalaisten tilallisten muistomerkki. Ja jatkossa siis myös muistomerkki (hullun)rohkealle saksalaiselle nuorukaiselle, joka Gorbatšovin hallinnon aikaan lennätti Moskovaan omanlaisensa rauhansanoman.

Jaa
Suositukset