Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee… tai kuten Virossa lauletaan: Aisakell, aisakell! Kella kauge hüüd.
Joulun viettoon liittyy paljon erilaisia traditioita. Usein keskitymme oman maan perinteisiin, sillä ne ovat meille tutuimmat. Jokaisessa maassa on kuitenkin omat perinteensä siitä huolimatta, että globalisaatio on tuonut joitakin perinteitä lähes kaikkiin maailman maihin, jotka joulua viettävät.
Virossa ja Suomessa joulu näyttää melko samankaltaiselta. Kaupungeissa nautitaan joulutorien tunnelmasta, joulukuusi koristellaan ja lahjat annetaan jouluaattona. Mutta mitä kiinnostavia erikoisuuksia Viron joulusta löytyy? Perehdytään siihen seuraavaksi.
Erot ja erikoisuudet virolaisessa joulussa
Verimakkarasta kulkusiin ja runonlausunnasta kahteen joulunajan viettoon, tässä tulee viisi hauskaa knoppitietoa virolaisesta joulusta.
Perinne 1: Verimakkara on pakollinen joulupöydän herkku
Mikäli olet eksynyt lukemaan yhdenkään artikkelin virolaisiin jouluperinteisiin liittyen, olet varmasti bongannut sen, että verimakkara kuuluu virolaiseen joulupöytään! Tämän ehkä suomalaiselle hieman erikoisen herkun lisäksi hapankaali ja porsaanpaisti ovat erittäin yleisiä ruokia joulupöydässä. Maistuisiko sinulle?
Perinne 2: Runonlausuntaa joulupukille
Suomessa lapsia pyydetään usein laulamaan joulupukille ennen lahjojen saantia. Virossa lapset tekevät hieman toisin, sillä heidän on lausuttava runo joulupukille laulamisen sijaan. Ilman runon lausumista lahjat pysyvät visusti joulupukin säkissä!
Perinne 3: Tiliseb, tiliseb aisakell!
Eli suomeksi sanottuna Kilisee, kilisee kulkunen. Joululaulut ovat tärkeä osa jouluperinnettä sekä Virossa että Suomessa. Mutta tiesitkö, että tämä yksi suomalaisten suosituimmista joululauluista on oikeasti käännös virolaisesta alkuperäisteoksesta? Ehkäpä koitat sen laulamista tänä jouluna viron kielellä!
Perinne 4: Viron kaksi joulua
Suurin osa virolaisista viettää joulua samaan aikaan suomalaisten kanssa. Näin eivät tee kuitenkaan kaikki, sillä Viron suuri vironvenäläisten vähemmistö juhlii joulua ortodoksisen kalenterin ja perinteen mukaan tammikuun alkupuolella.
Perinne 5: Tontun pikkulahjat tossuihin
Kun Amerikassa laitetaan sukantäytettä näyttäviin takan edessä roikkuviin joulusukkiin, niin Virossa sama perinne esiintyy huomattavasti lähestyttävämmässä muodossa. Virossa nimittäin tontuilla on tapana tuoda jokin pieni yllätyslahja tossujen tai sukkien sisälle ennen itse pääpäivää eli jouluaattoa!
Kolme syytä viettää joulu Virossa
Mielestämme joulu on ihanaa aikaa. Virolaiset perinteet poikkeavat sopivasti suomalaisista olematta kuitenkaan liian erilaisia; joulu tuntuu aidosti joululta. Listasimme alle kolme hyvää syytä siihen, miksi matkustaminen Viroon (ja etenkin Itä-Viroon!) kannattaa joulun aikana.
Syy 1: Todellinen irtiotto arjesta
Laatikoiden valmistaminen, kinkun paistaminen, salaattien leikkaaminen, joulusiivous, joulukuusen hakeminen ja koristelu, sukulaisten tapaaminen, lahjojen hankinta… Joulu on monelle antoisaa, mutta myös stressaavaa aikaa. Erinomainen vaihtoehto joulustressille on yksinkertaisesti sen välttäminen lähtemällä matkalle. Vietä joulun päivät ja välipäivät esimerkiksi jossakin upeista Itä-Viron kylpylähotelleista, joita ovat Meresuu SPA & Hotelli, Sakan kartano ja Narva-Jõesuu Medical Spa.
Syy 2: Matkustamisen helppous
Monesti ajatellaan, että on vain kaksi vaihtoehtoa: joulun viettäminen Suomessa tai kaukomatkailu joulun ja uudenvuoden ajan. Kaukomatkustaminen aurinkoisiin maihin on kieltämättä hauskaa, mutta se on usein kallista ja haastavaa vaatien enemmän suunnittelua. Spontaanimpi joulu ulkomailla onnistuu helpommin Suomen lähikohteisiin, kuten Viroon. Esimerkiksi Narvaan matkustaminen jouluksi onnistuu varsin helposti: autolautalla Suomenlahden yli Tallinnaan ja siitä pari tuntia autolla, junalla tai bussilla Itä-Virumaalle. Mikäli päätät majoittua kylpylähotellissa, saattaa lisämaksullinen kuljetus hoitua Tallinnasta aina hotellille asti myös heidän kauttaan.
Syy 3: Kohtuulliset hinnat
Hinnat Virossa eivät ole enää sellaiset, kuin vielä 10-15 vuotta sitten. Siitä huolimatta matkailu ja etenkin kylpylämatkailu on edelleen erittäin kohtuuhintaista. Monet itävirolaiset hotellit tarjoavat suomalaiselle matkailijalle kannattavia pakettidiilejä, jotka sisältävät majoitusten ja aamiaisten lisäksi pääsyn kylpylään sekä mahdollisesti jopa kylpylähoitoja. Myös itse kylpylähoidot ovat reilusti edullisempia suomalaisiin kylpylöihin verrattuna. Näin ollen saat enemmän vastinetta rahoillesi ja voit nauttia useammasta hoidosta yhden hoidon sijaan.
Koe joulu virolaisittain!
Siinäpä se! Mikäli kaipaat vinkkejä tai apua Viron matkasi suunnitteluun, niin tutustuthan seuraaviin blogiartikkeleihimme: Viron parhaat nähtävyydet Itä-Virossa, Viron kylpylät ja kylpylähotellit Itä-Virossa – top 5, ja Itä-Viron salaiset aarteet – viisi yllättävää matkakohdetta. Voit seurata Itä-Virumaan alueen matkailuun liittyviä aiheita ja teemoja myös Facebookissa sivulla Itä-Viron ystävät.